lauantai 21. huhtikuuta 2012

L'Italia qui veniamo (=Italia,täältä tullaan)

Pusheen ♥
Siellä mekin sitten  pizzaa mässytetään




Ciao a tutti miei cari lettori!

TANSSIVAT BANAANIT
JEEEE! Tänään pitkän odotuksen jälkeen vihdoin lähdemme Milanoon, muodin mekkaan.Muotiviikot tosin on ollut jo kai helmikuussa.

Milano on aika iso kaupunki. En oikein tiedä mitä nähtävyyksiä siellä olisi mutta sen näkee sitten paikan päällä. Italiassa kyllä on aika kallista, mutta luueln että tulee silti paljon shoppailtua. Italia kuulostaa hassulta, enkä osaa sitä yhtään, paitsi Mamma mia!(En kyllä tiedä mitä se tarkkaan ottaen tarkottaa)
grazie, buongiorno ja ciao

Matkaseurana on siis ihan äiti, iskä ja veli. Kotoa pitää lähteä ajamaan tänään neljältä että ehdimme, kun lento lähtee  joskus olikohan se yhdeksältä tai kymmeneltä Lappeenrannasta. Tavallisesesti Ryan airin (halpalentoyhtiö jolla aina olemme lentäneet) lennot on lähtenyt Tampereelta, mutta nyt se lähtee oudosti Lappeenrannasta. En ole ennen käynytkään siellä. Lento on perillä Milanossa joskus yöllä, en muista tarkkaa aikaa.

Vielä on pakkailu kesken. Pitäis kyllä nyt pakata. Tässä muutama pikainen kuva:

  (aika huonot kuvat, otin vaan pikasesti)

Evelyn:"Jee! Millon me lähdetään?"
Minä:"Sori, Ev, sinä et pääse mukaan."
Evelyn:"HÖÖÖH!Miks en?!Minä haluan mukaan muodin mekkaan!"
Minä:"Sinä voit hävitä siellä tai mennä rikki. Suuri maailma on vaarallinen pienille nukeille."
Evelyn:"Nyyh"(itkee sydäntä särkevästi)

Eli Evelyn ei siis lähde mukaan. Myös kisulit, Mimi ja Vili jää tietysti kotiin. Mummo käy joka päivä kattomassa niitä ja eihän me olla matkalla kovin kauaa kun tullaan jo keskiviikkona pois.


Sitten varmaan torstaina on luvassa tunnelmia Milanosta. Aion ottaa paljon kuvia.
Tässä on kai Milanon keskusta. Siellä on tosi hienoja rakennuksia.
Ciao!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti