sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Shoppailupäivän satoa


Eilen käytiin pitkästä aikaa kunnolla shoppailemassa. Kierreltiin kaupoissa suurin osa päivästä ja käytiin hesellä syömässä. 
 Ostin nämä leffat Game stopista. Oli tarjous kolme käytettyä elokuvaa olikohan se yhdeksällä eurolla.
 Nämä ostin kirpparilta.
 Marilyn Monroen tähdittämä leffa Kesäleski ja Tim Burtonin ohjaama Apinoiden planeetta. Kovikset ja pöllökoru halvalla.
Tää oli vaan euron, tosin ilman ketjua.
Ostin ihanan Love actually-Rakkautta vain, jonka katsoin joku aika sitten. Samassa paketissa tuli myös The Holiday joka on myös varmasti hyvä. Minun on jo monesti pitänyt katsoa se kun on tullut telkkarista, mutta en ole ikinä muistanut katsoa.
Ostin siis yhteensä 7 elokuvaa. (Kauheen epäselvä kuva.)
 H&M:ltä ostin vaan korvikset kun ei oikein löytynyt sieltä mitään. Netistä on helpompi tilata kuin ostaa paikan päältä.



 Ostin tämän kiinnostavalta vaikuttavan Coraline-pelin, kun oli vaan n. 6e.
Minulla on  kyseinen Henry Selickin ohjaaman elokuvan ja lukenut kirjan johon se perustuu, Neil Gaimanin Coraline varjojen talossa. Se oli muistaakseni aika hyvä, mutta Gaimanin perustyyliin outo. Tein siitä jonkin arvostelun koulujuttuna. Voisi muuten laittaa sen joskus tänne.

Tässä sitten vaatteita joita ostin: 

...Viisi lyhythihaista paitaa ja kaksi mekkoa...


Nämä ostin ihan vaan Cittarilta. Ballerinapaita oli 8,95 ja kukkakuvioinen 17,95.


Tämän ihanan juhlavan paidan löysin kirpparilta,3,50
Seppälän Hanna Saren-paita lähti mukaan kirpparilta hintaan  3,50. Taisi olla ihan  käyttämätön kun oli alkuperäinen hintalappu paikoillaan.

Ihana Vilan paita kirpparilta 4,80

Superihana ruutumekko ,kirpparilta tämäkin, 5e.
Tämäkin aika jännä mekko on kirpparilta, 2,50. En oikein tykkää noista olkaimista, mutta nehän saa helposti vaihdettua.
Olis kyllä voinu ottaa kuvat noista vaatteista kun ne on päällä mutta en jaksanut ruveta siihen kun helpompi oli ottaa kuvat ihan vaan tollain
Harvinaisen paljon löytyi vaatetta ostettavaksi kirpparilta ja kaikki vielä oli just sopivia. Nyt on kesäksi uusia ihania vaatteita, tulis vaan pidettyä.

Ai niin: vielä Tiimarin ostokset.
Sieltähän löytyi kaikenlaista niin kuin yleensä.
Löysin tämän ihanan muffinipurkin jollasia olen aiemmin jossain katellut, varmaan jostain lehdestä olen nähnyt ja nyt sitten sain sellaisen omaksi.
Varsinainen syy miksi lähdimme ostoksille, oli löytää juhlamekko ja -kengät, mutta ne jäivät sitten löytymättä. Ei oikein ehditty kunnolla ees ettiä. Kaiken lisäks yks kauppa missä yleensä on hienoja juhlamekkoja oli remontissa eikä siellä ollut paljon mitään myynnissä. 

Blääh! No pitää sitten tehdä toinen shoppailureissu. Paitsi voinhan minä katella mekkoa ja kenkiä Milanosta- muodin mekasta, kun me mennään sinne nyt ensi lauantaina. En malta odottaa. Jossain aiemmassa postauksessa muistaakseni kerroin matkasuunnitelmistamme, mutta lento Pisaan peruuntui, joten menemmekin Milanoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti