Tähän alkuun pyhäinpäivän kynttilät täältä poistuneiden rakkaiden muistoksi, jokaiselle heistä yksi. On kyllä halloween ja pyhäinpäivä aikalailla ristiriidassa keskenään. Ihmetyttää miksi niitä pitää viettää samana päivänä.
Mutta kuitenkin tällä viikolla tulikin pukeuduttua halloweeniin jopa kahteen kertaan. Ainejärjestömme järjesti keskiviikkona Warjo-bileet äidinkielen-ja kirjallisuuden ainejärjestön kanssa. Niihin tuli pukeutua halloween-teemaan joten pukeuduin silloin ensimmäistä kertaa tähän halloweeniin. Enpä paljastakaan heti miksi hahmoksi pukeuduin, vaan se selviää postauksen edetessä.
Kaikki lähti tietysti valkoisesta naamapohjasta, jonka tein perus valkoisella kasvomaalilla. Näytän kyllä ihan oudolta tässä kuvassa o__O
Seuraavana silmät rajausvärillä.
Tässä välissä vähän unohtui kuvaaminen, että nyt erottaakin että nukkehan halloween-hahmoni tuli olemaan. Huulten rajauskynällä pienet huulet ja paljon poskipunaa.
Sitten lisäilin vielä irtoleuan ja säröjä pintaan.
Sittenpä pitikin laittaa lasit päähän, mikä aikalailla pilasi kokonaisuutta, mutta enpä olisi nähnyt ilman niitä -__- Olisipa mulla vielä sopivilla voimakkuuksilla olevia piilolinssejä...
Tältä näytti meikkipisteeni saatuani naamani valmiiksi.
Laitoinkin tuollaiset pikkutyttöponinhännät.
Vielä verinen puukko käteen ja hullu rikkinäinen tappajanukke-look on valmis!
Ja asu kokonaisena!
Jalassa mulla oli vielä perus mustat nilkkurit, mitkä tähän kuvaan nyt ei tullutkaan.
Lauantaina, varsinaisena halloweenina pukeuduin toisen kerran kun lähdimme Samin kanssa ryhmäläiseni järjestämiin halloween-pippaloihin ja sieltä kaupungille juhlimaan kahdestaan.
Pukeuduin Batman-sarjakuvista tutuksi Harley Quinniksi.
Tässä Harley Quinn alkuperäisessä ulkonäössään sarjiksista ja tuoreempi Harley peleistä.
Vaihe-vaiheelta kuvien ottaminen jäi kun tuli vähän kiire naamaa laittaessa ennen lähtöä.
Asuni oli aikalailla sovellus Harleysta jo omistamieni asujen pohjalta.
Jalassa mulla oli tällaiset tädiltäni saamat saappaat.
Harley Quinn oli siis alunperin Dr. Harleen Quinzel ja työskenteli Gothamin kaupungin Arkham Asylumin vankilamielisairaalassa psykiatrina. Hänelle kehittyi pakkomielle siellä vankina olleesta Jokerista tätä kauan tutkittuaan. Harleysta tuli Jokerin sekopäinen apuri ja ihailija.
Samihan oli viime halloweenina pukeutunut Jokeriksi ja pukeutui nytkin kun viime vuodenkin asu oli niin hieno. Saimme siis näppärästi muodostettua pariasun.
Olemmepas sekopäinen pariskunta
Surakan "haunted house" baarissa pelailtiin kahdestaan Muuttuvaa labyrinttia ja Huojuvaa tornia xD Loppuilta/yö meni rockbaari Marksissa musiikista nauttien ja tuttuja nähden.
=)
VastaaPoistaHarley Quinn oli kuulemma tämän vuoden Halloweenin googlatuin asu...!
Ohoh xD Varmaan osuutta asiaan on tulevalla Suicide Squad-leffalla :D
Poista