torstai 21. tammikuuta 2016

Vaahtokarkkikakku ja suklaajuustokakku


Tässä postauksessa luvassa aiemmin esittelemieni herkullisten kakkujen ohjeet.


Sekä samettisen suklaajuustokakun että vaahtokarkkikakun ohjeet ovat jostain Pirkka- tai Yhteishyvä-lehdistä aikaa sitten löytämäni.


Samettinen suklaajuustokakku


Ainekset
18klp(yksi tuubillinen)    perinteisiä Domino-keksejä                   
        2rkl     sulatettua voita                  
                           600g     maustamatonta tuorejuusto                   
1 ja puoli dl     sokeria                                    
        1tl       vaniljasokeria                   
                200g     valitsemaasi suklaata sulatettuna
                     (itse käytin  taloussuklaata)
 3     kananmunaa            

Koristeluun
2dl         kermavaahtoa            
                2-3dl         valitsemiasi marjoja tai hedelmiä



1. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Murskaa Domino-keksit ja sekoit ne voisulaan


2. Painele keksiseos halkaisijaltaan noin 22-24cm olevan irtopohjavuoan pohjalle. Esipaista pohjaa uunissa 10 minuuttia.


3. Sekoita keskenään tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri. Lisää suklaasula sekä munat yksitellen vatkaten. Kaada seos pohjan päälle. Paista uunissa noin tunti, kunnes kakku on kypsä.


Koska meillä oli hankittuna vahingossa vain 200 grammaa tuorejuustoa 600 gramman sijaan, kakkumme näytti paiston jälkeen tältä. Kaiken lisäksi kalteva leivinuunimme teki siitä epämääräisen muotoisen.


4. Irrota kakku vuoan reunoista varovasti veitsellä. Jäähdytä hyvin, mielellään neljän tunnin verran, ennen vuoan irrottamista. 


Meillä kakku oli jääkaapissa seuraavaan päivään kunnes koristelimme sen kermavaahdolla, vadelmilla ja mustikoilla.


Tulihan siitä koristeltuna ihan siedettävän näköinen. Maku oli kuitenkin sitäkin parempi, vaikka ei ohjeen mukaisesti juustokakku ollutkaan. Tämä muistutti enemmänkin mutakakkua kera keksipohjan.

Ja sitten seuraavaan kakkuun, jonka teosta tulikin otettua vähemmän kuvia sillä äitini teki sen suurimmilta osin.


Vaahtokarkkikakku

Pohja
                 100g   voita/leivontamargariinia
     1 dl    sokeria                 
puoli dl    fariinisokeria       
  1     kananmuna  
2 ja puoli dl    vehnäjauhoja               
  1 dl      mantelijauhetta
1 tl     leivinjauhetta
kolme neljäsosa dl maitoa

Täyte
200g    puolukoita
2dl     maitoa    
    200g     vaahtokarkkeja



1. Vatkaa pehmeä rasva, sokeri ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten.

2. Yhdistä vehnäjauhot, manteli- ja leivinjauhe sekä vanilliinisokeri keskenään. Sekoita jauhoseos vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Kiinnitä irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle leivinpaperi. Levitä taikina vuokaan tasaiseksi kerrokseksi.

3. Paista 175 asteeessa 15-20 minuuttia. Irrota pohja vuoasta leivinpaperin avulla ja anna jäähtyä. Pese vuoka ja siirrä pohja takaisin vuokaan. Nosta vuoka jääkaappiin. 


4. Hienonna jäiset puolukat pyöräyttämällä niitä monitoimikoneessa. Me hienonsimme sauvasekoittimella, kuten kuvast näkyy.


5. Kiehauta maito pinnoitetussa kattilassa. Lisää vaahtokarkit ja käännä levy pois päältä. 


6. Sekoita kunnes vaahtokarkit ovat sulnaeet ja lämmitä tarvittaessa miedolla lämmöllä. Ota kattila pois liedeltä ja nosta kylmään vesialtaaseen. Sekoita joukkoon puolukat, Anna jäätyä 5-10 minuuttia, välillä sekoittaen.


7. Kaada täyte pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa 2-4 tuntia. Me annoimme kakun odottaa seuraavaan päivään jolloin koristelimme sen vaahtokarkeilla ennen tarjoilua.


Kakun pinta muistutti hyytelöityä puolukkapuuroa. Varmasti vaahtokarkit sopisivat moneen muuhunkin kakkuun liivatteen tilalle samaan tyyliin kuin tässä kakussa.


Kakku oli todella puolukkaisen makuinen, vaahtokarkkien maku ei erottunut juuri lainkaan. Seuraavan kerran tätä tehdessä voisinkin kokeilla puolukoiden tilalle vaikka mansikoita tai vadelmia jos sitten kakusta tulisi makeamman makuinen puolukan kirpeyden sijaan.


Kakun pohja oli aivan eri makuinen kuin perinteisten täytekakkujen. Tämä oli makeampi ja jotenkin täyteläisempi, varmaan fariinisokerin ja mantelijauheen ansiota. Pohja olikin lemppariasiani tässä vaahtokarkkikakussa.


Vaikka pohja oli uunista tultuaan melko ruman ja epätasaisen näköinen, puolukka-vaahtokarkkipinta teki kakusta kauniin ja tasaisen. 

Molemmat kakut olivat oikein hyviä ja vieraillekin maistuivat. Suklaakakku katosi vaahtokarkkikakkua aiemmin, mutta ehkä vain koska se oli pienempi. Seuraavan kerran näitä ohjeita testaillessani tosiaan toivon oikeaa juustokakkua, pitää muistaa ostaa oikea määrä tuorejuustoa xP 
Vaahtokarkkikakku tosiaan oli hyvä näinkin, mutta olisi mielenkiintoista kokeilla puolukan tilalla vadelmia tai mansikoita.

Hyviä leipomushetkiä kaikille jotka näistä kakuista innostuivat :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti