Kokeilin kaverini suosituksesta tehdä tällaisen punajuurisuklaakakun. En ollut aiemmin kuullutkaan tällaisesta joten pakkohan tätä oli kokeilla. Ohje löytyi Valion sivuilta
Tarvikkeet
4 punajuurta (n 600g)
250 g voita
4 dl sokeria
4 munaa
3 ja puoli dl vehnäjauhoja
200g rouhittua taloussuklaata
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
Kuorrutukseen:
200 g tummaa suklaata
100 g voita
puoli dl vettä
Vuokaan
voita
korppujauhoja
○Kuori punajuuret ja halkaise neljään osaan. Keitä lohkoja noin 30 minuuttia tai kunnes ovat kypsyneet pehmeiksi. Valuta hyvin siivilässä. (Itse käytin säilykepunajuuria)
○Soseuta yleiskoneessa tai varovasti sauvasekoittimella. Jäähdytä
○vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen joukkoon koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi punajuurisose.
○Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele seos varovasti punajuuritaikinaan.
○Kumoa valmis taikina voideltuun ja korppujauhotettuun halkaisijaltaan 24 cm kakkuvuokaan.
○Kypsennä uunin keskiosassa 175 asteessa 55 minuuttia tai kunnes kypsä
○Anna jäähtyä ennen kumoamista
Itse jätin kuorrutuksen kakusta pois, mutta tässä vielä ohje siihen
○Sulata kaikki ainekset vesihauteessa.
○Levitä hieman jäähtynyt kuorrutus kakulle lastan avulla.
○Anna kakun levätä kylmässä ainakin tunnin ennen tarjoilua.
Tämä kakku oli huomattavasti parempaa seuraavana päivänä syötynä. Maistettu pala kakun tultua uunista oli todella punajuuren makuista, mutta seuraavana päivänä punajuuren maku oli vain miedosti taustalla. Tämä oli hyvää vaniljakastikkeen kanssa herkuteltuna. Oli kyllä ihan kokeilemisen arvoinen, mukavan täyteläinen koostumus oli tässä kakussa kiitos punajuuren. Kuitenkaan ei ole mutakakun voittanutta :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti