torstai 12. toukokuuta 2016

Miks pitäis kuunnella mielipiteitä, niiltä joiden maailma on vieläkin litteä


Näin Sannin ensimmäisen kerran vuonna 2014 Kuopio Rockcockissa kun hän ei ollut noussut vielä suurimpaan suosioonsa. Viime vuonna näin Sannin pirteän ja energisen keikan Provinssissa, huomasi kehityksen ja esiint ymisvarmuuden karttumisen edelliseen kesään verrattuna. Nyt alkuvuodesta Sanni olisi ollut Kerubissa keikalla mutta eipä tullut hommattua lippuja. Toivon mukaan nyt tulevana kesänä näen neitosen Ilosaarirockissa. Tosi mielenkiintoista nähdä miten hänen esiintymisensä ja lavapersoonansa ovat kehittyneet tässä kahdessa vuodessa. Tuoreimman levyn kappaleiden livenä kuulemista odotan myös todella innolla. 

Tykkäsin Sannista jo 2013 ensimmäisen levynsä aikaan ja tykkäily on myös kasvanut uusien biisien myötä. Arvostan Sannia todellakin persoonallisuutensa ja nerokkaiden sanoitustensa takia. Tällaista naisartistia ei ole Suomessa aiemmin ollutkaan. Halusin siksi piirtää Sannin persoonalliset, mielenkiintoiset kasvot. Laitanpa tähän postaukseen kuvien lomaan suosikkikappaleitani Sannilta. Että mitähän vittua ja 2080-luvulla toki kuuluisi niiden joukkoon, mutta ne on sen verran radiosoitossa että en viitsi tähän enää lisätä. Montaa tähän laittamista kappaleista on tullut kuunneltua ihan liikaa eikä enää iske niin kuin aikanaan mutta pakko laittaa koska upeat sanoitukset. Sannin tuotannosta löytyy paljon suosikkejani, sillä aikalailla tasaisen hyviä kappaleita mielestäni.

Prinsessoja ja Astronautteja

Ensimmäinen kuva tulikin otettua vasta kun ääriviivat ja varjostukset olivat suunnilleen valmiina.

Häiritsee tuo paperin rytty tossa toisen silmän alla :/

Jos mä oon oikee


Iho, kasvot ja hiukset väritettynä.

Tämän muotokuvan valmistumisesta tulikin huomaamattani otettua vähemmän kuvia kuin muista tekemistäni.

Luodinkestävää

 Lähikuva kasvoista.

Takin värittäminen kesken.

Nahkatakki oli suhteellisen haastava väritettävä.

Lauantai-iltana


Sanni ja tausta valmiina

Olen tyytyväinen lopputulokseen sillä varsinkin hiukset ja takki olivat erityisen hankalat tehtävät. Tämä sai yllätyksekseni suuren suosion ja kommenttitulvan Instagramissa :,D

4 kommenttia:

  1. On sinulla taito piirtää!

    Itse pidin siitä Sannin ensimmäisestä hittikappaleesta "Me ei olla enää me" ja jonkin aikaa tykkäsin vielä siitä 2080-luvulla -kappaleestakin, mutta sitten sitä soitettiin NIIN paljon! Ihan oikeasti, se pahimpina aikoina saattoi tulla jopa kaksi kertaa tunnin sisään. Jos vaihdoit radiokanavaa, niin se soi sielläkin samaan aikaan! Se käynnisti oikeastaan aikamoisen antireaktion koko Sannille - äänelleen ja artistipersoonalleen. Nyt kun kuulen hänet, niin ärsyttää vaan. Vähän sama juttu kävi itse asiassa Ellie Gouldingin kanssa - heillä on aika samanlaiset äänet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :D
      Joo Sannia kyllä soitetaan radiossa iiihan älyttömästi ja liikaa samoja kappaleita :/ Harmi että sulla se johti tykkäämisestä inhoamiseen. Hmmm enpäs olekaan tullut ajatelleeksi tuota mutta nyt kun sanoit niin huomasin että on heidän laulutyyleissään ja äänessään aika paljon samaa :D

      Poista
  2. On näköinen! :) Itse Sanniin lämpeninen vasta Vain elämää-sarjan myötä, mutta nyt tuleekin kyttäiltyä ja kuulosteltua. Tosi lahjakas on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Niin todellakin on lahjakas, kiva että sinäkin olet lämmennyt Sannille :)

      Poista