Näin vuoden viimeisenä päivänä on hyvä palata vuoden 2016 elokuvien katseluhaasteeseen. Niin ja miten sen kävi? No, katsoin helpostikin kaikkiin viiteenkymmeneen kategoriaan sopivat elokuvat, mutta niistä kirjoittaminen jäi aika retuperälle. Monesta minulla on roikkumassa muistiinpanot ja arvosteluluonnoksia, että katsoo milloin sitten ehdin purkamaan niitä julkaisukuntoon. Monesta näistä kuitenkin olisi paljon sanottavaa. Vähän petyin sillä minulla oli tavoitteena kirjoittaa jokaisesta edes vähän jotain, mitä alkuvuonna aloitinkin, mutta sitten se vain ajan puutteessa jäi.
Tässä vielä haasteen kategoriat ja mitä elokuvia katsoin. Niissä elokuvissa on linkit joista tuli kirjoitettua. Joihinkin kategorioihin tuli katsottua useitakin elokuvia.
1. Ruuasta kertova elokuva Food Choises-dokumenttielokuva
2. Elokuva, joka perustuu kirjaan: Lawless-Laittomat, Gone Girl
3. Et ole ikinä ennen kuullut elokuvasta: Pollock, Haywire
4. Matkakertomus Doria etsimässä, Tie
5. Elokuva, jonka, ainakin yksi päähenkilö ei ole ihminen. Zootropolis, Only Lovers Left Alive, A.I. Artificial Intelligence
6. Elokuva, jonka nimi on yksi sana: Jahti
7. Elokuvassa juhlitaan The Great Gatsby (vuoden 1974 versio)
8. Elokuvan kannesta voi tehdä elokuvanaaman vrt kirjanaama Deadpool
9. Dokumentti Joseph Fritzl: Story of a Monster
10. Suositun ohjaajan ensimmäinen elokuva Fear and Desire (Stanley Kubrickin ensimmäinen pitkä elokuva) Bad Taste (Peter Jacksonin ensimmäinen pitkä elokuva)
11. Elokuva yhdeltä lempinäyttelijöistäsi, jota et ole aikaisemmin nähnyt Winter Passing (Zooey Deschanel)
12. Elokuvan nimi viittaa vuorokaudenaikaan Nightcrawler
13. Elokuva, joka on voittanut Oscarin Yksi lensi yli käenpesän (1975: paras elokuva, miespääosa, naispääosa, ohjaus ja käsikirjoitus)
14. Tositapahtumiin pohjautuva elokuva The Vow, A Royal Affair
15. Elokuva, jonka katsomista olet harkinnut jo pitkään Casablanca, Jaws, Warm Bodies, E.T.,
16. Elokuvan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi Big Eyes
17. Elokuva, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta Lumikki ja Metsästäjä. Les Miserables
18. Yli 100 vuotta vanha elokuva Winsor McCay the Famous Cartoonist of the N.Y. Herald and His Moving Comics (1911)
19. Elokuva, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä Boys Don't Cry
20. Elokuva, jonka valitset pelkästään kannen perusteella Pan
21. Elokuva joka sijoittuu koulumaailmaan Elämäni seinäruusuna
22. Elämänkertaelokuva Amerian Sniper
23. Mustavalkoinen elokuva Kissaihmiset, Yö voodoo-saarella, Frankenstein (vuodelta 1931)
24. Elokuva, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä Henkien kätkemä (Japani)
25. Syntymävuonnasi julkaistu elokuva Mars hyökkää
26. Elokuvatrilogia Star Wars 4-6
27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu elokuva Bling Ring
28. Elokuva, jonka nimessä on väri The Green Inferno
29. Elokuva, jossa on taikuutta Labyrinth
30. Sarjakuvaan perustuva elokuva Guardians of the Galaxy, The Amazing Spiderman, Suicide Squad
31. Elokuva, jossa päähenkilö kamppailee sairauden kanssa Perhonen lasikuvussa, Side Effects, Dallas Buyers Club
32. Elokuva, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi tai Suomeen Havukka-ahon ajattelija, Kasipallo, Mielensäpahoittaja
33. Elokuva, jonka ohjaaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta Pompoko
34. Elokuva, jonka nimessä on numero Se7en (tai Seven)
35. Elokuva ohjaajalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla Taxi Driver (ohjaaja Martin Scorsese, MS kuten oma etu- ja toinen nimeni)
36. Runoon perustuva elokuva Painajainen ennen joulua
37. Elokuva, joka on joutunut joskus, jossain päin maailmaa kiellettyjen listalle (https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_banned_films) Cannibal Holocaust (Suomessa kielletty 2001 asti), Texasin moottorisahamurhat (Suomessa kielletty 1996 asti)
38. Elokuva, joka vaikuttaa mielestäsi kuvauksen perusteella tylsältä Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta, Starship Troopers
39. Elokuva, jonka muistat lapsuudestasi Pieni merenneito, Tontut- Seikkailu lumessa
40. Tulevaisuuteen sijoittuva elokuva A Sound of Thunder, Cubic, Jurassic World
41. Elokuva, jossa on iäkkäämpi mies pääosassa The Intern (Robert De Niro 73v)
42. Elokuva, jonka katsominen hieman nolottaa sinua Little Witch Academia
43. Yli 3h pitkä elokuva Nymphomaniac (katsoin vol 1 ja 2 putkeen= 4h)
44. Klassinen romanttinen elokuva Runaway Bride, Sleepless In Seattle
45. Kauhuelokuva, jolla on mielestäsi hieno elokuvajuliste The Awakening, Marttyyrit, Babadook
46. Elokuva, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit Path Finder- Legenda aavesoturista (viikingit ja intiaanit aiheena, mutta ei ole juuri muuta kuin turhanpäiväsitä mättöä; pahinta katsomaani rainaa)
47. Komedia, jossa esiintyy inhokkisi Zoolander (Ben Stiller ja Owen Wilson)
48. Elokuva, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä Valkea raivo
49. Jännityselokuva, jossa ratkotaan murhaa Takaikkuna
50. Elokuva, jota vuokraamon (fyysisen tai virtuaalisen) henkilökunta suosittelee The Giver (Netflixin suosikkeja sinulle-listalta)
Tätä haastetta oli kyllä kiva toteuttaa vaikka muutamien kategorioiden, kuten kohdan 1 ja 46 kohdalla. Saa nähdä löytyykö ensi vuodelle jotain vastaavaa haastetta. Sitten voisi ihan omaksi iloksi täytellä muutaman kategorian.
Varmasti tulen näistä useammastakin elokuvahaasteen elokuvasta julkaisemaan aikanaan tekstin, mutta kertokaahan mistä elokuvista erityisesti haluaisitte kuulla minulta muutaman sanasen.
Tulen julkaisemaan myös postauksen jossa kerron vuoden 2016 aikana lukemistani kirjoista, mutta se jääköön ensi vuodelle, kuten myös joulukuun Cinemare-kauhuelokuvayöstä kirjoittaminen. Tämän vuoden viimeisen postauksen myötä, OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE! :)
Heihei vuosi 2016, ei tule ikävä.
Loppuun vielä vuoden yhdeksän tykätyintä Instagram-kuvaani