Tänä vuonna musiikkia tuli kuunneltua hajanaisesti eri levyiltä, joten oli melko hankala koostaa kymmentä parasta levyä. Lisäksi kuuntelin paljon uusia artistilöytöjä, joilta ei tullut levyä vuonna 2022.
Kuvituksena muutamia vuoden kohokohtia.
10. The Wombats: Fix yourself, not the world
Tätä levyä tuli kuunneltua alkuvuodesta, kun ilmestyi, mutta ei ollut kovin mieleenpainuva, sillä nyt on vaikea muistella koko levyä. Kohokohtana on herkkä ja melankolinen Method to the Madness, jossa on huikea kasvu ja kappale nousee loppua kohden energiseksi. Osin levy on melko tasapaksu ja kappaleet samankaltaisia.
9. Vesta: Uskon tulevaan
Kokonaisuutena levy ei itselleni ollut niin kovin mieleenpainuva. Ehkä odotukseni olivat turhan suuret suosikkilevyni Lohtulauseita jälkeen. Linja säilyy omaperäisenä ja yllätyksellisenä, kappaleet synnyttävät runsaasti mielleyhtymiä moniulotteisine lyriikoineen. Teatraalinen pianopainotteinen Periodi täynnä suuria tunteita ja hauskasti myös Ota varovasti -viittaus. Ilmastonmuutosaiheinen Kaikki muuttuu on riipaiseva. Aihetta käsittelee yksityiskohtaisemmin myös Uskon tulevaan, jossa on kuitenkin toiveikkuutta karuista oloista ja näkymistä huolimatta. Juttele mulle on suoraviivainen, tarttuva ja menevä kauniilla sanoituksilla.
8. Pohjonen alanko: Sound of northern lowland
Levyllinen hypnoottisia hokemia, ritualistisen kuuloista kurkkulaulua ja äkkiväärää tanssittavaa rytmiä. Sanaton ihmisäänen käyttö tuottaa värikkäitä sävyjä yhdistettynä elektronisiin tunnelmiin. Baashaa nousee albumin mieleenpainuvimmaksi kappaleeksi. Tuomas Norvion villin ja levottoman äänimaailman kruunaa Ismo Alangon siansaksan laulaminen, johon Kimmo Pohjonenkin vuoroin yhtyy. Alkukantaisen örinän sävyttämä kertosäe tempaisee mukaansa. Roku dancessa laulettu ”outoa on” kiteyttää koko levyn. Monitunnelmainen albumi on ilahduttavan omintakeinen, mutta varmasti jakaa mielipiteitä.
7. Luukas Oja: Lähdinkö liian varhain
Luukas Oja jatkaa rehellisen ja suorasanaisen rockin tiellään kuin moderni PMMP konsanaan. Hienosti riimiteltyä lyriikkaa yhteiskunnallisella sanomalla ja yksilön ihmissuhteiden tasolla rivakoiden menevien sävellysten kera, on punk-henkisyyttä menevän rockin ohessa. Tarttuvasävelmäisessä Supersankarissa lauletaan naiseuden voimasta ja kantaaottavasti naisen asemasta ja vähättelystä. Haaveminä on samaistuttavasti suorittamisesta, sekä sisäisistä ja ulkoa tulevista haaveista, kuinka haaveilee ja ajattelee tekevänsä jotain, mutta ei kuitenkaan ole motivaatiota tai aikaa toteuttaa. Lähdinkö liian varhain on kaunis ja herkkä balladi suhteen menettämisestä.
6. Muse: Will of the people
Tuttua ja turvallista Musea, eikä sinällään yllätyksiä tai erikoista. Levy on tasalaatuinen, mutta ei kovin mieleenpainuva kokonaisuudessaan, vaikka muutamia yksittäisiä hyviä kappaleita onkin. Ei samanlainen teemalevy kuin aiemmat, kappaleissa on jotenkin sekalaista sanottavaa ja poukkoilee tyylillisestikin. Kasarisävyjä Euphoriassa, joka tuntuu kierrättävän aiempia ideoita ja melodioita, pianoballadi Ghosts (How can I move on) sekä toisessa päässä irrottelevaa loppukevennystä esim. kappaleessa We are fucking fucked.
Kill or be killed -kappaleessa ollaan hauskasti menneiden vuosien Musen (erit. Origin of Symmetry -levyn tyylisissä) tunnelmissa vauhdin, kiinnostavien sävelkulkujen ja särökitaroiden äärellä.
5. Florence + the Machine: Dance fever
Kauniita arvoituksellisia lyriikoita ja upeaa laulua. Paljon huolella sanoitettua ja sävellettyä materiaalia. Monipuolinen levyllinen ilmavaa tunnelmaa, sadunomaisuutta ja leikittelyä. Erityisen kiinnostava aihe on Choreomaniassa, kun kerrotaan 1300-1600-luvuilla ilmenneestä tanssimaniasta. Kaunis King pohtii identiteettiä naisena, kuinka nainenkin voi olla kuningas, eikä vain naisen titteleitä. Popimpaa puolta edustaa tarttuva ja menevä My love. Free on hengästyttävä ja vapautta huokuva kappale hauskoilla sävelkuluilla.
4. Nevala: Wastelands, Nevala
Tuoreen kotimaisen Nevala-yhtyeen debyyttialbumi tarjoilee kiireetöntä ja rentoa folkhenkistä rockia. Nelihenkisellä yhtyeellä on omaperäinen, kansainvälisen kuuloinen soundi. Konseptilevyllä on toimiva draaman kaari, kun John ja Mary lähtevät tien päälle etsimään onnea ja vapautta. Road rock -levyn näkee mielessään road movien musiikkina. Kappaleissa on haikeita tunnelmia rakkaudesta ja tummiakin sävyjä. Päähän jää soimaan erityisen kaunis Lover in the Dark. Toinen kohokohta harkitusta ja tasaisen laadukkaasta kokonaisuudesta on tarttuvarytminen John & Mary.
3. Ghost: Impera
Tarttuvia melodioita ja erottuvia kappaleita laidasta laitaan, herkkyydestä voimakkaaseen energisyyteen. Kierrättää ovelasti perinteisiä metallikikkoja, erityisesti on paljon 80-luvun tukkahevin sävyjä kitaratilutteluineen, mutta samalla on raikkaita ja moderneja käänteitä. Levy on täynnä kovia, tarttuvia sävellyksiä. Kaisarionissa erityisen hauskaa kitarointia. Balladipuolta edustaa kaunis Darkness at the heart of my love ja uhkaavaa laahaavuutta Call me little sunshine. Watcher in the sky on levyn tarttuvin ja menevin omaan makuuni, tymäkkää kitarointia.
2. Antti Autio: Kaikki talot huojuu
Antti Aution kolmas albumi on suomalainen lyriikan voittokulkua. Pop-, rock- ja folksävyinen levy on tunnelmallinen ja sävellyksiltään pehmeä. Sanoitukset ovat riipaisevan kauniita, rakastavaiset löytävät toisensa tuhansienkin öitten läpi. Kohokohtina ovat vimmainen ja mantramainen Kaikki hyvin, joka käy läpi koko elämänkirjon, sekä Kaunein sana maailmassa, jossa vielä muistisairaana muistaa menetetyn rakkaansa nimen. Nostona vielä levyn ulkopuolelta tuore Jouluflippaus, jossa on mukana Litku Klemetti. Kyseessä on tarttuva ja menevä joululaulu. Siinä tarkastellaan joulun realiteetteja, kun perhejoulu ei ole kaikille rauhaa ja onnea.
1. Carpenter Brut: Leather terror
Synthwaven kuoppaan jokunen vuosi sitten humahdettuani tätä levyä odotin innolla ja hyväksi osoittautui. Leather terroria tuli kokonaisuudessaan kuunneltua eniten tänä vuonna. Levy on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, dramatiikkaa, armotonta tamppausta ja elokuvallisuutta. Sopivassa suhteessa instrumentaalia elektrotykitystä ja lyriikkaa. The Widow Maker on tarttuva ja iskevä paketti kaikessa synkässä uhkaavuudessaan. Kappaleella on myös upea musiikkivideo, kuin lyhytelokuva. Rauhallisempaa puolta edustaa tunnelmallisen haikea Good night, goodbye, jossa laulamassa vierailee Ulver, sekä kaikuisa Stabat mater. Tanssittavampaa discosävyistä puolta on hauskan kasarihenkinen Lipstick masquerade.
Vuoden keikat
Moni kiinnostava keikka meni vuodelta 2022 sivu suun, kun vapaa-ajalla ei vain jaksa lähteä kaikkialle tai menee muuta päällekkäin. Erityisesti Florence+the Machinen Flown keikan missaaminen ja Arpan ja Antti Aution Kerubin keikan välistä jääminen harmittavat. Jospa nekin joskus vielä näen.
Keikat, joilla kävin vuoden aikana
1. Hassisen kone (Kerubissa, arvio)
2. Loimolan voima (Kihaus Folkissa)
3. Pekko Käppi & K.H.H.L. (Kihaus Folkissa)
4. Chisu (Ilosaarirockissa, arvio)
5. Moon shot (Ilosaarirockissa)
6. Battle beast (Ilosaarirockissa)
7. Huora (Ilosaarirockissa)
8. Haloo Helsinki (Ilosaarirockissa)
9. Ulver (Ilosaarirockissa)
10. Alan Walker (Ilosaarirockissa, arvio)
11. Luukas Oja (Ilosaarirockissa)
12. Blind Channel (Ilosaarirockissa)
13. Vesta (Ilosaarirockissa)
14. Tehosekoitin (Ilosaarirockissa)
15. Tones and I (Ilosaarirockissa)
16. Lasten hautausmaa (Ilosaarirockissa)
17. Nightwish (Ilosaarirockissa, arvio)
18. Arskan torvirieha (ympäri Joensuun keskustaa, reppari)
19. Neljä ruusua (Ilosaaressa, reppari, livelähetyksen juontaminen ja bändin haastattelu videolle)
20. SIERRA (Helsingissä kulttuuritalolla)
21. Carpenter Brut (Helsingissä kulttuuritalolla)
22. Lyyti (Kerubissa, arvio)
23. Litku Klemetti (Kerubissa, arvio)
Lisäksi saattaa olla jotain osittain kuultuja tai sattumalta paikalle satuttuja ilmaiskeikkoja.
Vuoden parhaat keikkakokemukset
1. Ulver
2. Hassisen kone
3. Carpenter Brut
4. Pekko Käppi & K.H.H.L.
5. Lyyti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti