Vuoden 2022 suosikkilevyni ja keikat

Tänä vuonna musiikkia tuli kuunneltua hajanaisesti eri levyiltä, joten oli melko hankala koostaa kymmentä parasta levyä. Lisäksi kuuntelin paljon uusia artistilöytöjä, joilta ei tullut levyä vuonna 2022.

Kuvituksena muutamia vuoden kohokohtia.

10. The Wombats: Fix yourself, not the world

Tätä levyä tuli kuunneltua alkuvuodesta, kun ilmestyi, mutta ei ollut kovin mieleenpainuva, sillä nyt on vaikea muistella koko levyä. Kohokohtana on herkkä ja melankolinen Method to the Madness, jossa on huikea kasvu ja kappale nousee loppua kohden energiseksi. Osin levy on melko tasapaksu ja kappaleet samankaltaisia.

9. Vesta: Uskon tulevaan

Kokonaisuutena levy ei itselleni ollut niin kovin mieleenpainuva. Ehkä odotukseni olivat turhan suuret suosikkilevyni Lohtulauseita jälkeen. Linja säilyy omaperäisenä ja yllätyksellisenä, kappaleet synnyttävät runsaasti mielleyhtymiä moniulotteisine lyriikoineen. Teatraalinen pianopainotteinen Periodi täynnä suuria tunteita ja hauskasti myös Ota varovasti -viittaus. Ilmastonmuutosaiheinen Kaikki muuttuu on riipaiseva. Aihetta käsittelee yksityiskohtaisemmin myös Uskon tulevaan, jossa on kuitenkin toiveikkuutta karuista oloista ja näkymistä huolimatta. Juttele mulle on suoraviivainen, tarttuva ja menevä kauniilla sanoituksilla.

8. Pohjonen alanko: Sound of northern lowland

Levyllinen hypnoottisia hokemia, ritualistisen kuuloista kurkkulaulua ja äkkiväärää tanssittavaa rytmiä. Sanaton ihmisäänen käyttö tuottaa värikkäitä sävyjä yhdistettynä elektronisiin tunnelmiin. Baashaa nousee albumin mieleenpainuvimmaksi kappaleeksi. Tuomas Norvion villin ja levottoman äänimaailman kruunaa Ismo Alangon siansaksan laulaminen, johon Kimmo Pohjonenkin vuoroin yhtyy. Alkukantaisen örinän sävyttämä kertosäe tempaisee mukaansa. Roku dancessa laulettu ”outoa on” kiteyttää koko levyn. Monitunnelmainen albumi on ilahduttavan omintakeinen, mutta varmasti jakaa mielipiteitä.

Lisää levystä kirjoittamassani levyarviossa.

7. Luukas Oja: Lähdinkö liian varhain

Luukas Oja jatkaa rehellisen ja suorasanaisen rockin tiellään kuin moderni PMMP konsanaan. Hienosti riimiteltyä lyriikkaa yhteiskunnallisella sanomalla ja yksilön ihmissuhteiden tasolla rivakoiden menevien sävellysten kera, on punk-henkisyyttä menevän rockin ohessa. Tarttuvasävelmäisessä Supersankarissa lauletaan naiseuden voimasta ja kantaaottavasti naisen asemasta ja vähättelystä. Haaveminä on samaistuttavasti suorittamisesta, sekä sisäisistä ja ulkoa tulevista haaveista, kuinka haaveilee ja ajattelee tekevänsä jotain, mutta ei kuitenkaan ole motivaatiota tai aikaa toteuttaa. Lähdinkö liian varhain on kaunis ja herkkä balladi suhteen menettämisestä.

6. Muse: Will of the people

Tuttua ja turvallista Musea, eikä sinällään yllätyksiä tai erikoista. Levy on tasalaatuinen, mutta ei kovin mieleenpainuva kokonaisuudessaan, vaikka muutamia yksittäisiä hyviä kappaleita onkin. Ei samanlainen teemalevy kuin aiemmat, kappaleissa on jotenkin sekalaista sanottavaa ja poukkoilee tyylillisestikin. Kasarisävyjä Euphoriassa, joka tuntuu kierrättävän aiempia ideoita ja melodioita, pianoballadi Ghosts (How can I move on) sekä toisessa päässä irrottelevaa loppukevennystä esim. kappaleessa We are fucking fucked.

Kill or be killed -kappaleessa ollaan hauskasti menneiden vuosien Musen (erit. Origin of Symmetry -levyn tyylisissä) tunnelmissa vauhdin, kiinnostavien sävelkulkujen ja särökitaroiden äärellä.

5. Florence + the Machine: Dance fever

Kauniita arvoituksellisia lyriikoita ja upeaa laulua. Paljon huolella sanoitettua ja sävellettyä materiaalia. Monipuolinen levyllinen ilmavaa tunnelmaa, sadunomaisuutta ja leikittelyä. Erityisen kiinnostava aihe on Choreomaniassa, kun kerrotaan 1300-1600-luvuilla ilmenneestä tanssimaniasta. Kaunis King pohtii identiteettiä naisena, kuinka nainenkin voi olla kuningas, eikä vain naisen titteleitä. Popimpaa puolta edustaa tarttuva ja menevä My love. Free on hengästyttävä ja vapautta huokuva kappale hauskoilla sävelkuluilla.

4. Nevala: Wastelands, Nevala

Tuoreen kotimaisen Nevala-yhtyeen debyyttialbumi tarjoilee kiireetöntä ja rentoa folkhenkistä rockia. Nelihenkisellä yhtyeellä on omaperäinen, kansainvälisen kuuloinen soundi. Konseptilevyllä on toimiva draaman kaari, kun John ja Mary lähtevät tien päälle etsimään onnea ja vapautta. Road rock -levyn näkee mielessään road movien musiikkina. Kappaleissa on haikeita tunnelmia rakkaudesta ja tummiakin sävyjä. Päähän jää soimaan erityisen kaunis Lover in the Dark. Toinen kohokohta harkitusta ja tasaisen laadukkaasta kokonaisuudesta on tarttuvarytminen John & Mary. 

3. Ghost: Impera

Tarttuvia melodioita ja erottuvia kappaleita laidasta laitaan, herkkyydestä voimakkaaseen energisyyteen. Kierrättää ovelasti perinteisiä metallikikkoja, erityisesti on paljon 80-luvun tukkahevin sävyjä kitaratilutteluineen, mutta samalla on raikkaita ja moderneja käänteitä. Levy on täynnä kovia, tarttuvia sävellyksiä. Kaisarionissa erityisen hauskaa kitarointia. Balladipuolta edustaa kaunis Darkness at the heart of my love ja uhkaavaa laahaavuutta Call me little sunshine. Watcher in the sky on levyn tarttuvin ja menevin omaan makuuni, tymäkkää kitarointia.

2. Antti Autio: Kaikki talot huojuu

Antti Aution kolmas albumi on suomalainen lyriikan voittokulkua. Pop-, rock- ja folksävyinen levy on tunnelmallinen ja sävellyksiltään pehmeä. Sanoitukset ovat riipaisevan kauniita, rakastavaiset löytävät toisensa tuhansienkin öitten läpi. Kohokohtina ovat vimmainen ja mantramainen Kaikki hyvin, joka käy läpi koko elämänkirjon, sekä Kaunein sana maailmassa, jossa vielä muistisairaana muistaa menetetyn rakkaansa nimen. Nostona vielä levyn ulkopuolelta tuore Jouluflippaus, jossa on mukana Litku Klemetti. Kyseessä on tarttuva ja menevä joululaulu. Siinä tarkastellaan joulun realiteetteja, kun perhejoulu ei ole kaikille rauhaa ja onnea.

1. Carpenter Brut: Leather terror

Synthwaven kuoppaan jokunen vuosi sitten humahdettuani tätä levyä odotin innolla ja hyväksi osoittautui. Leather terroria tuli kokonaisuudessaan kuunneltua eniten tänä vuonna. Levy on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, dramatiikkaa, armotonta tamppausta ja elokuvallisuutta. Sopivassa suhteessa instrumentaalia elektrotykitystä ja lyriikkaa. The Widow Maker on tarttuva ja iskevä paketti kaikessa synkässä uhkaavuudessaan. Kappaleella on myös upea musiikkivideo, kuin lyhytelokuva. Rauhallisempaa puolta edustaa tunnelmallisen haikea Good night, goodbye, jossa laulamassa vierailee Ulver, sekä kaikuisa Stabat mater. Tanssittavampaa discosävyistä puolta on hauskan kasarihenkinen Lipstick masquerade.

Vuoden keikat

Moni kiinnostava keikka meni vuodelta 2022 sivu suun, kun vapaa-ajalla ei vain jaksa lähteä kaikkialle tai menee muuta päällekkäin. Erityisesti Florence+the Machinen Flown keikan missaaminen ja Arpan ja Antti Aution Kerubin keikan välistä jääminen harmittavat. Jospa nekin joskus vielä näen.

Keikat, joilla kävin vuoden aikana

1. Hassisen kone (Kerubissa, arvio) 

2. Loimolan voima (Kihaus Folkissa) 

3. Pekko Käppi & K.H.H.L. (Kihaus Folkissa)

4. Chisu (Ilosaarirockissa, arvio) 

5. Moon shot (Ilosaarirockissa) 

6. Battle beast (Ilosaarirockissa) 

7. Huora (Ilosaarirockissa) 

8. Haloo Helsinki (Ilosaarirockissa) 

9. Ulver (Ilosaarirockissa)

10. Alan Walker (Ilosaarirockissa, arvio)

11. Luukas Oja (Ilosaarirockissa)

12. Blind Channel (Ilosaarirockissa)

13. Vesta (Ilosaarirockissa)

14. Tehosekoitin (Ilosaarirockissa)

15. Tones and I (Ilosaarirockissa)

16. Lasten hautausmaa (Ilosaarirockissa)

17. Nightwish (Ilosaarirockissa, arvio)

18. Arskan torvirieha (ympäri Joensuun keskustaa, reppari)

19. Neljä ruusua (Ilosaaressa, reppari, livelähetyksen juontaminen ja bändin haastattelu videolle) 

20. SIERRA (Helsingissä kulttuuritalolla)

21. Carpenter Brut (Helsingissä kulttuuritalolla)

22. Lyyti (Kerubissa, arvio)

23. Litku Klemetti (Kerubissa, arvio)

Lisäksi saattaa olla jotain osittain kuultuja tai sattumalta paikalle satuttuja ilmaiskeikkoja. 

Vuoden parhaat keikkakokemukset

1. Ulver

2. Hassisen kone

3. Carpenter Brut

4. Pekko Käppi & K.H.H.L.

5. Lyyti

Vuoden 2021 suosikkilevyni - Vuosi hemmotteli useiden suosikkieni uudella tuotannolla

Samoin kuin edellisissä postauksissa listasin viime vuoden suosikkielokuvat ja -kirjat, niin nyt on viime vuonna julkaistujen suosikkilevyjeni vuoro. 

Vaikka kuuntelin viime vuonna podcasteja varmaan enemmän kuin koskaan, myös musiikki raikasi. Löysin uusia artistejakin, mutta ennen kaikkea soivat vanhojen suosikkien uudet teokset. Vuosi hemmotteli minua musiikin saralla, sillä monet isot suosikkini julkaisivat uutta musiikkia. Monet niistä päätyivät tähän listalle. Välillä mietin, onko musiikinkuunteluni turhan urautunutta, vai johtuuko se vain Spotifyn turhan samankaltaisista suosituksista. Kuitenkin uusiakin tekijöitä löytyy kuunteluun aika ajoin, kuten tänä vuonna hieman mukavuusalueen ulkopuolelta jazzmaistakin musiikkia.

Listaan levyt siinä järjestyksessä, miten paljon niitä olen kuunnellut, mututuntuman perusteella. Parhausjärjestys olisi ollut turhan vaikea päättää. Kuvituksena on valtaosin otoksia musiikin täyteiseltä upealta reissulta Hailuodosta Bättre Folk -festivaalilta.

10. Yonaka - Seize the Power

Brittiyhtye Yonakan musiikki tuo tervetullutta naisenergiaa ja asennetta rockiin. Levyllinen meneviä biisejä, jotka saavat energiselle mielelle. Solisti Theresa Jarvisilla on kaunis ääni ja vahva ilmaisu. Kappaleet ovat pääosin vahvarytmisiä ja suuria. Suosikkini levyltä ovat suureksi kasvava Ordinary ja mahtipontinen Seize the power. Osa kappaleista on tylsähkön peruspop-tyylisiä, täytebiisin kuuloisia kuten Get out. Parhaimmillaan levyllä ollaan omaperäisemmissä punkrock-biiseissä kuten Clique.

                

                                                                    Yonaka - Ordinary

Myös Litku Klemetti teki hienoa musiikkia tänä vuonna.

9. Royal Blood - Typhoons

Tämä levy on kaikkiaan helposti kuunneltavaa rockia, joka on useasti pyörinyt taustalla luomassa tekemisestä energisempää. Suosikkini levyn kappaleista on menevä ja iskevä Trouble's Coming. Siinä on eniten rockasennetta ja särökitaraa muihin kappaleisiin verrattuna. Monet kappaleista eivät ole omaan korvaani kovin mieleenpainuvia ja osa ei ole kovin toisistaan erottuvia ja osa kuulostaa täytekappaleilta.

                                                        Royal Blood - Trouble's Coming

 

8. Saint Motel - The Original Motion Picture Soundtrack

Saint Motel tarjoaa tuoreella levyllään lennonletkeitä tunnelmia ja myös elokuvallisuutta. Poplevyn jazzahtavaa puolta tarjoaa esimerkiksi Old soul. Levy henkii vahvoja menneiden vuosikymmenten tunnelmia.

Suosikkikappaleitani ovat energiset, levyn elektronisempaa puolta tarjoava Good song never dies ja torvilla ilotteleva It's all happening. Levy on pirteää poppia ja tarjoaa hyviä tunnelmia. Monet kappaleista ovat tarttuvia menevien biittien kera.

Saint Motel - Good Song Never Dies

7. Nothing but Thieves - Moral panic

Moral panic on levyllinen energistä elektronissävytteistä rockia Nothing but Thievesin tuttuun tyyliin. Levy on helposti kuunneltavaa musiikkia, ja toimii Royal Bloodin tapaan taustalla tekemistä energisoimassa. Osin Moral panic on osin tasapaksu ja valtaosa kappaleista ei ole yhtä iskeviä kuin Thievesin aiempi tuotanto, mutta menevää silti.

Suosikkini on ajankohtainen Is everybody going crazy? Hieno energia, asenne ja tunnelma. Hempeämpää puolta edustaa kaunis ja kannustava tsemppibiisi Free if we want to. Levyn tunnelmissa ja lyriikoissa on selkeästi havaittavissa korona-ajan tunnelmia, mutta ei liian raskaasti käsiteltynä. 

Osassa kappaleissa on vähän kiusallisen mahtipontiseksi yltyvää maailmaasyleilevää stadionrockia, kuten Impossible. Pienestä hienon hurjaksi yltyviä on myös, kuten Phobia ja Can you afford to be an individual, joka pohtii hienosti identiteettiä ja yhteiskuntaa. Samoin Moral Panicissa on kiinnostavat lyriikat.

Yhtyeen on ollut tarkoitus tulla Helsinkiin keikalle tänä ja viime vuonna, mutta jälleen kerran huhtikuun keikka oli siirtynyt. Jospa joskus vielä onnistuisi ja uskaltaisin liput hankkia.

Nothing but Thiever - Is everybody going grazy?

6. Samuli Putro - Keskellä kesää

Niin kaunista ja haikeaa. Samuli Putro onnistuu levy toisensa jälkeen kiteyttämään oleellisia asioita ihmisenä olemisesta, erilaisista elämänvaiheista ja tunteista. Kauniita tarinoita elämästä ja hetkistä Putron toteavaan tyyliin. Levyllä on rauhallisia tunnelmia ja maailmaasyleileviä ääni- ja sanamaisemia muun muassa vanhenemisesta, lapsen saamisesta ja ystävyydestä. 

Kylmän maailman keskellä pohtii kauniisti parisuhteita ja - suhteettomuutta pelimannisävyisesti.  Monitunnelmaisella levyllä surullisemmissa tunnelmissa ollaan muun muassa Kuka ulkoiluttaa koiran -kappaleella, jossa puhutaan syövästä konkreettisten asioiden kautta. 

Sydän hakkaa ahneesti on puolestaan kaunis överilälly ja tarkkanäköisesti tunnelmia maalaileva hempeily. Se ja Kesän tyynet retket ovat suosikkejani levyltä. Kesän tyynet retket on sinfoninen, haikea jäähyväinen kauniille ajalle. Siinä on kauniita kielikuvia lähtemisestä ja luopumisesta.

Kuuntelin viime vuonna myös Ylen hienon podcastin Putro puhuu kuolemasta. Kymmenen jaksoa niin kaunista runollista Putron pohdiskelua aiheesta ja sen ympäriltä.

Samuli Putro - Kesän tyynet retket

5. Ursus Factory - Onnellinen sukupolvi

Ursus Factory telee omaperäistä suomirockia punksävytteillä. Levyllä kappaleet puhuvat muun muassa rakkaudesta monesta näkökulmasta: romanttisesta ja ystävien välisestä, kun rakkautta kaipaa, kun sitä on ja ei enää ole. Suosikkini on Mitä mies mitä äijä, harvinaislaatuinen laulu ystävien välisestä rakkaudesta. Myös Stadin kesä on hieno, ikään kuin nykyaikainen punkvastine Loirin Lapin kesälle. Siinä tartutaan pohtivasti ajankohtaisiin aiheisiin ja kaupunkimiljööseen. 

Levy on täynnä kauniita ja kekseliäitä lyriikoita, joissa hyödynnetään taidolla suomalaista rockhistoriaa omaperäisellä soundilla. Levy on täynnä energistä tunnelmaa ja luotetaan taidokkaisiin kitarariffeihin. Välillä on herkkyyttä, kuten kaihoisa Mimosa ja lopuksi rauhoitutaan Aino Vennan featatessa kauniilla Vielä yksi päivä -kappaleella. Näin yhtyeen livenä ensimmäistä kertaa viime vuonna, josta kuva on. Huikean energistä liveläsnäoloa.

Ursus Factory - Mitä mies mitä äijä 

4. Marina - Ancient Dreams in Modern World

Tämä on feministinen poplevy suurella sanomalla. Marina ei ylly saarnaamaan, vaikka suurista, tärkeistä aiheista laulaakin. Marina käsittelee muun muassa toiseutta ja yhteiskunnan luomia paineita. Levylle sopii käsittömän monia isoja, yhteiskunnallisia aiheita, joita käsitellään kauniisti ja puhuttelevasti, mutta samalla menevästi ja helposti kuunneltavasti. Kappale Anchient dreams in a modern world on muun muassa normeihin sopeutumisesta ja yhteiskunnan paineista. 

Marinan laulutyyli on kauniin maalaileva. Kappaleet ovat vuorollaan utuisia ja haikeita, välillä pureutuvan energisiä ja voimakkaita. Albumin draaman kaari on rakennettu kauniiksi temaattisesti ja tunnelmallisesti. Useat laulut ikään kuin jatkavat edellisen tarinaa toisesta näkökulmasta. Levy pursuaa energiaa ja ylväyttä, itseluottamusryöppyjä, oman itsensä hyväksymistä ja sen ylistämistä. Täydellinen voimaantumis- ja samaistumislevy monelle.

Man's world kiteyttää taidokkaasti albumin sanoman. Se on historiakatsaus patriarkaatin musertamista. Marina laulaa siinä koskettavan kauniisti feminismistä, tasa-arvon tärkeydestä ja äitiluonnon tilasta. Sanoma tuo lähes kyynelet silmiin aina kappaletta kuunnellessa. Tiiviiseen mittaan sopii niin paljon hienossa paketissa, ja kappale nousee suosikikseni levyltä. Purge the poison puolestaan on aggressiivisemmin ja energisemmin samasta aiheesta sekä kapitalisminvastaisuudesta, naisten sisaruudesta ja noituudesta. Kaunis Highly emotional people puhuu tunteiden tärkeydestä ja niiden piilottamisen vaarallisuudesta, miesten itkemisestä ja tunteiden sanottamisen vaikeudesta, tunnetyöstä.

Levylle sopii jopa yhteiskuntakritiikkiä New America -kappaleessa. Pandora's box puolestaan puhuu lähisuhdeväkivallasta, sen traagisuudesta ja nurinkurisuudesta. Pandoran lipasta käytetään luovasti kielikuvana. Ikään kuin tarinaa jatkava I love you but i love me more kiteyttää kauniisti levyn sanomaa itsensä nostamisesta kurjasta tilanteesta ja siitä että ei enää usko tilanteen parantuvan. 

Flowers-kappaleessa typistytään yksilötason, parisuhteen päättymiseen ja kappale on tavanomainen kertomus sydänsuruista. Levyn loppupuoli onkin kauniita slowareita joista Goodbye päättää lyhkäisen levyn kauniisti. Energisen alun jälkeen vauhti tuntuu hyytyvän, ja oma suosikkini onkin pureva ja pirskahteleva alkupuoli.

Marina - Man's World

Pääsin näkemään Yonan livenä Bättre Folkissa. Hänen äänensä ja olemuksensa kappaleita tulkitessaan sai ihon kananlihalle ja kyynelet silmäkulmiin.

3. Yona - Uni johon herään

On Yonalta rohkea ja upea veto tehdä musiikkia sinfoniaorkesterin kanssa. Sovitukset toimivat hyvin kera perinteisempien bändisoittimien. Yonan ääni ei lainkaan huku suurten äänten keskelle. Kuiskaileva ja pehmeä lauluääni saa kylmät väreet kulkemaan Yonan tiputellessa ja viivytellessä kauniita sanoja. Kappaleissa on upeaa variaatiota, tunnelmissa ja niiden ilmaisussa. Yonan musiikki ei ole täysin yhtä lauluvetoista kuin monilla suomalaisartisteilla. Laulu on yksi laajan vaikuttavan paletin instrumenteista. 

Levyn syntytaustan tuntien ollaan ymmärrettävästi usein syvissä vesissä ja suurissa tunteissa. Yona on purkanut avioeron aiheuttamia tunteita monisyisesti. Levyllä on dramaattinen ja sinfoninen avaus Ooksä unohtanu? -kappaleen verkkaisen kauniilla ja maalailevalla introlla. Tunnelma on odottava ja suuri kun Yona alkaa hönkäillä kauniin haikeita sanoja luopumisesta ja kiinni pitämisestä. Pitkä kappale on mahtipontinen avaus albumille. Kultavehka tuntuu pelkistetyltä avauksen jälkeen. Yksitoikkoisena toistuva sävelkulku sopii kappaleen oman olon kanssa sinnittelemisestä puhuvaan tarinaan ja lopussa tarina kasvaa valoa kohti. Kappale on levyn synkin itsetuhoisuudessaan.

Levyllä on hyvällä tavalla disneymäisyyttä esimerkiksi tynkäisessä kappaleessa Heihei. Vitun unelmat puolestaan on upean uhoava räpmäisyydessään samalla kun suuri orkesteri puhkuu rinnalla. Omia suosikkejani on Irti, jossa on suuri tunnelma, tarina luopumisesta ja toiveikkuudesta. Siinä on räpmäistäkin sanallista ilmaisua. Se kasvaa suureksi maalailevaan kertosäkeeseen ja orkesterisoittimet toimivat hienosti taustalla.

Valoisampaa puolta edustaa Solut jää eloon, joka on yksi suosikkejani alun kylmät väreet aikaan saavaa elokuvallista introa myöten. Kappaleeseen on leimautunut kaunis kesäpäivä ja lentävät linnut Yonan kylmät väreet aiheuttaman äänen siivittämänä. Yonan ääni on upeimmillaan suurena tässä kappaleessa. Kappale on kauniin toiveikas ja malttamaton periaatteella "älä ole surullinen, että se päättyi vaan että se tapahtui". Iloiset muistot peittoavat synkkyyden. Kappale on päräyttävä käänne levyn tunnelmiin, jotka kääntyvät loppupuolella valoisampaan. 

Sanomatta selvää -kappaleen kautta mennään Kannolla-kappaleeseen, jossa vielä tirautetaan puhdistavat itkut. Inspiroivissa lyriikoissa edetään eteenpäin, todetaan disneymäisessä ilmaisussa, että elämä kantaa. Levy on täynnä isoja tunteita, niissä Yona on hyvä, kuten Vitun unelmat -kappaleella itsekin toteaa. Suurissa suruissa vellotaan, mutta ei puuduttavasti. Mahtipontisissa kappaleissa suru puhdistaa. Elämä kantaa kuitenkin.

Yona - Irti

2. Lyyti - Toiveet ja helyt

Toiveet ja helyt on tasapainoinen kokonaisuus, jossa kulkee yhtenäinen tarina harkitussa järjestyksessä. Kappaleiden tunnelmat ovat silti vaihtelevia ja monipuolisia. Levy pohjautuu pitkälti tarinankerrontaan. Albumi on ilmava ja kappaleiden melodiat tarttuvia. 

Lyriikka on käsinkosketeltavan kaunista ja harkittua. Lyyti kirjoittaa samaistuttavasti niin sydänsuruista, selviytymisestä kuin suorituspaineistakin. Läsnä on myös yhteiskunnallinen kantaaottavuus ja maaginen realismi. Lyyti kiteyttää osuvasti sukupolvikokemuksia esimerkiksi suorittamisen kulttuurista varsinkin kappaleessa Mihin voi soittaa. Se onkin suosikkini koko levyltä ja pitkään seurannut korvamato.

Lyyti jutteli mukavasti levystään haastiksessa.

1. Pekko Käppi  & K:H:H:L - Aamunkoi

Folkrockia soittavan Pekko Käppi ja kuolleiden hevosten hillittömät luut -yhtyeen neljäs albumi on monipuolinen 16 kappaleen kokonaisuus. Kokoonpano julkaisi ensimmäisen levynsä vuonna 2015 ja sille on muodostunut tunnistettava tyyli. Maailmanmusiikin ja kotimaisen rockin kentällä tekijät ansaitsevat omintakeisen paikkansa.

Kansanlauluperinteet kulkevat taustalla, mutta musiikki on vahvasti nykyrockissa jouhikolla höystettynä. Pekko Käpin jouhikko soi ajoin kohtalokkaana, ajoin lempeänä. Soljuvat sävellykset ovat Käpin sekä Tommi Laineen käsialaa. Kappaleissa on kaavamaisia rakenteita, mutta kaavoja myös rikotaan. Äänimaisemat ovat täyteläisiä. 

Toni Tapanisen lyriikat ovat kauniin monimerkityksisiä. Lyriikoissa otetaan minotaurusta sarvista ja luopioiden laivalta katsottuna eri on täynnä ruumiita. Asennetta ja hempeää tunnelmaa löytyy. Paholaisen kätyri ja Minotauros ovat rockhenkisen meneviä. Traagisen kaunis Valaita on levyltä ensimmäisenä julkaistu single. Dystooppisia kuvia maalailevat surrealistiset lyriikat musisoidaan leppoisasti. Odotuksen tematiikkaa käsittelevä kappale on albumin vahvimpia. 

Albumi on pitkä, joten kerralla kuunneltuna loppupuolella keskittyminen alkaa jo herpaantua. Kappaleet puuroutuvat toisiinsa. Kokonaisuus kaipaa useamman kuuntelukerran, joiden myötä kerrokset alkavat aueta.  Aamunkoi on omaperäinen ja yllätyksellinen albumi, mutta esimerkiksi Väärä laulu -albumilla julkaistun Ikonin kaltaista välittömästi iskevää hittiä joukosta ei nouse.

Onnekseni pääsin näkemään yhtyeen ensimmäistä kertaa livenä ja tekemään arvion keikasta levyarvion lisäksi.

Pekko Käppi - Paholaisen kätyri

Tässä vielä erityismaininnan ansaitsevia muita levyjä ja uusia löytöjä, jotka nousivat suosikkikappaleideni joukkoon

Perturbator: Lustful Sacraments -levy

The Wombats: Everything I love is going to die -EP

Lucky Chops: Full heart fancy -kappale

Too Many Zooz -yhtye

Uusi Fantasia: Growing pain -kappale

Michael Bleu: Hidas biisi -kappale

Aurora: Cure for me -kappale

+1 Tash Sultanan Terra Firma -albumia mietin listalle, mutta ei sopinutkaan kymmenen joukkoon

Australialaisartisti Tash Sultanan levy on halki kestonsa letkeä. Kappaleet ovat monin paikoin instrumentaalisia ja Tash Sultana hönkäilee sanoja vasta levyn kolmannessa kappaleessa. Arstistilla on kaunis syvän kuiskaileva laulutyyli.

Kappaleissa on eteerisiä rytmejä funkahtavaan ja soulahtavaan tyyliin. Jopa kaltaiseni vannoutunut lyriikan ystävä on taipunut kuuntelemaan myös tällaista. Levy taipuu helposti tosin taustamusiikiksi lyhyiden tynkäkappaleiden soljuessa eteenpäin.

Levyä putkeen kuunnellessa rento smooth tunnelma käy puuduttavaksi omaan korvaani. Lyriikat ovat pääosin jääneet mystiseksi kuiskailuksi vielä, enkä ole niihin vielä sen kummemmin paneutunut. Jotain tunnelmointia lienevät pääosin.

Suosikkini levyn kappaleista on Coma, joka oikeasti erottuu joukosta lopulta. Se alkaa rauhallisena tunnelmointina ja kasvaa hienoksi kitarailotteluksi.

Tash Sultana - Coma