Vuoden 2021 elokuvat ja sarjat - Suosikeiksi nousi ennakkoon odottamiani teoksia

Vuonna 2021 tuli syystä tai toisesta katsottua vähemmän elokuvia kuin aiempina. Vuoden aikana katsottuja elokuvia kertyi 157. Viime vuonna katsoin 180 elokuvaa ja vuonna 2019 234.

Ei tullut katsottua mitenkään mahdottomasti uusia elokuvia, joten tämän top 10 listan tekemisessä oli vähän miettimistä. Itseäni kiinnostavia uusia elokuvia ei julkaistu mitenkään mahdottomasti ja osaa en ehtinyt nähdä kuten The Green Night. Osa näkemistäni uusista oli aika kökköä, kuten Omerta 6/12, Skimbagirls (joka tosin julkaistaan vasta 2022), Raya ja viimeinen lohikäärme sekä Netflix-leffat Two ja Willy's Wonderland. Muutamia mukiinmeneviä näkemiäni uutuuksia olivat Sorjonen: Muraalimurhat ja Nomadland. Dyynistä ihan pidin, sillä se oli toki hieno ja kaunis, mutta ei ihan oma juttuni. Myös Disneyn Luca oli upea, mutta ei mahtunut listalle.

Tämä postaus on hieman aiemmin julkaisemieni sisältöjen toistoa, koska olen julkaissut valtaosan seuraavista leffoista arviot jo aiemmin. Tässä kuitenkin vielä yhteen koottuna lyhyesti mietteitäni kustakin elokuvasta. Osasta leffoista en ollut kirjoittanut tuoreeltaan muistiin, joten koitin jälkikäteen muistella mistä niissä erityisesti pidin. Kuvituksena tekeleitäni viime vuoden varrelta.

10. Cruella

Kirjoitin tästä lyhyesti aiemmin. Lapsuuden hardcore 101 dalmatialaisen fanina olin odottanut innolla Cruellan syntytarinan kertovaa elokuvaa. Odotin hieman pelonsekaisin tuntein, sillä monesti Disneyn livenäytellyt elokuvat ovat aika kökköä.

Henkilöhahmot, näyttelijäntyö ja visuaalisuus on hienoa punk-anarkismeineen. Puvustus ja lavastus ovat todella inspiroivia. Muutoin elokuva ei ole ihan niin hyvä kuin olisin toivonut. Alkupuoli elokuvaa on aika karsea, kun katsojaa pidetään tyhmänä ja Cruella kertojanäänenä kertoo kaikkea mitä paraikaa näytetään. Asioita yliselitetään ja alleviivataan turhaan, vaikkakin lapsikatsojat huomioiden ehkä tarpeellistakin. Aika paljon ylinopeaa meininkiä ja editointia. Musiikit vaihtuvat hittikappaleesta toiseen hurjaa tahtia, jokin rokkiklassikko pauhaa pari sekuntia ja sitten jo vaihtuu seuraavaan. Elokuva kyllä parani loppua kohden, myös yllätyksellisiä juonenkäänteitä tuli kivasti.

9. Don't look up

Yhteiskunnallisessa satiirileffassa maapallon tuhoava komeetta lähestyy. Kate (Jennifer Lawrence) ja Randall (Leonardo DiCaprio) saavat asian selville ja lähtevät tuomaan tuhoa julki. Suhtautuminen ei kuitenkaan ole toivotunlaista.

Elokuvan alkuasetelma ja aiheen lähestymistapa ovat nokkelia. Tässä Netflix-elokuvassa jokainen kohtaus toisensa jälkeen saa murentumaan uskon ihmiskuntaan. Suhtautumisesta komeettaan käyvät ilmi suoraan tosimaailmassa vallitsevat suhtautumiset muun muassa ilmastonmuutokseen ja koronavirukseen. Miten vähän todellisten uhkien eteen tehdään ja millaisille asioille annetaan tilaa ja arvoa. Asiat kärjistetään hauskasti äärimmilleen.

Elokuvaan on poimittu tarkkanäköisesti todellisen maailman ilmiöitä. Vastenmielinen teknologiamiljardöörien rahakeskeinen maailma, kepeä keskustelu mediamaailmassa ja sömeöyhöttäjien maailma. Huumori on välillä ilmeisintä ja helppoa, mutta se toimii valtaosan ajasta. Politiikkaan, kuten moniin muihinkaan aiheisiin, ei sukelleta kovin syvällisesti, vaan lähestytään vain pinnallisten pilakuvien kautta. Elokuva on turhauttava katsomiskokemus ja tunteiden herättäminen tekee hyvän elokuvan. Don't look up on roolitettu täyteen tähtinäyttelijöitä, jotka toimivat oikeastaan vain sanoman välittämisessä, jääden pintapuolisiksi hahmoiksi.

8. A Quiet Place 2

Maailmanlopun jälkeisessä maailmassa ihmiset sinnittelevät ääniin reagoivien verenhimoisten hirviöiden armoilla. Äiti ja kolme lasta koittavat kotinsa tuhon ja isän kuoleman jälkeen saada elämäänsä urilleen.

Tämä kauhuleffa jatkaa intensiteetillä lohduttomassa maailmassa ja laajentaa sitä ykkösosan jäljiltä kiinnostavasti. Elokuva on täynnä hienoja roolisuorituksia, jotka ovat täynnä tunnetta. Äänisuunnittelu on yhtä huikeaa kuin ensimmäisessäkin osassa.

7. Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia

Sokea ja halvaantunut Jaakko on etäsuhteessa myös sairaan Sirpan kanssa ja haaveilee tämän tapaamisesta. Jaakko lähtee uhkarohkealle matkalle rakkauden perässä.

Teemu Nikin ohjaama ja pääroolin näyttelijä Petri Poikolaiselle mittatilauksena käsikirjoittama elokuva on todella intiimi. Elokuva on kuvattu todellä läheltä, täysin Jaakkoon samaistuttavasti. Ympäristöä ei juuri nähdä, vaan fokus on Poikolaisen kasvoissa. Elokuva kantaa täysin hänen roolityönsä ansiosta. Muutoin elokuva on pelkistetty ja keskitytään nimenomaan yksilön kokemukseen. Elokuva on samaistuttava ja uskottava, päästää hienosti lähelle yksilöä. Tarina on kaunis ja simppeli, johon tulee sopivasti säröä jännityselementtien myötä.

6. Yhdet vielä

Keski-ikäiset lukio-opettajat päättävät testata teoriaa, jonka mukaan ihminen on parhaimmillaan silloin, kun veren alkoholipitoisuus on 0,05 promillea. Sopiva määrä juomia saa urilleen jämähtäneen ja puisevan opetustyön luistamaan erityisesti Martinilla (Mads Mikkelsen). Kokeilun jatkuessa tulevat ilmi teorian hyvät ja huonot puolet. Liikunnanopettaja Tommylla (Thomas Bo Larsen) ja Peterillä (Lars Ranthe) ei ole perheen luomaa turvaverkkoa, kun taas Nikolajlla (Magnus Millang) testi alkaa vaikuttaa pikkulapsiarkeen.

Yhdet vielä vie mukanaan ja katsojana seuraa suurella mielenkiinnolla, mihin ihmiskoe vie miesnelikon. Thomas Vinterbergin ohjaama ja käsikirjoittama Yhdet vielä on viinan- ja todenmakuinen arkielämän kuvaus nousu- ja laskuhumaloineen. Vastaavia alkoholin sävyttämiä ihmiskohtaloita näkee arkielämässäkin. Teoksen välittämä alkoholikulttuurin kuvaus sopisi samalla tavalla Suomeenkin. Todenmakuisuus ja tunnistettavat henkilöhahmot tekevät elokuvasta koskettavan. Odotin elokuvasta tosin komediallisempaa kuin se todellisuudessa oli, mutta hauskoja hetkiä on myös. 

Roolisuoritukset ovat erinomaisia ja kukin henkilöhahmo kaveriporukasta tuntuu aidolta. Heidän kauttaan kuvataan monenlaista mieskuvaa. Myös kouluelämän kuvaus tuntuu lämpimältä ja hahmot tuttavallisilta. Humalan eri asteet on tavoitettu erinomaisen kuvaavasti. On erityisen todenmukaista seurata pidättyväisen Mikkelsenin hahmon estojen laskemista promillejen noustessa. Häntä pyydetään usein tanssimaan tanssitaustansa vuoksi ja loppukohtaus kruunaa kaiken.

Koko arvio täällä.

5. Last night in Soho

Psykologisessa jännärissä muotiurasta haaveileva Ellie muuttaa pikkukylästä Lontooseen opiskelemaan alaa. Ellie haaveilee 60-luvun maailmasta ja ihailee kaikkea siihen liittyvää. Hänen toiveensa aikakauden elämisestä toteutuu, kun Sohoon muutettuaan hän alkaa nähdä unia 60-luvulla laulajanuraa tavoittelevasta Sandiesta. Unet eskaloituvat vähitellen epämukaviksi.

Edgar Wrightin ohjaama Last night in Soho on visuaalisesti upea ja miljööt on luotu kutkuttaviksi, tarina on kiinnostava ja omaperäinen. Alun leppoisa ja idyllinen tunnelma saa hurjia ja yllättäviä käänteitä. Roolisuoritukset ovat upeita, täynnä tunnetta ja heittäytymistä. Ellien tunne ulkopuolisuudesta ja syrjäänvetäytyminen välittyvät erinomaisesti Thomasin McKenzien pääroolissa. Hän pakenee unelmiensa vuosikymmenelle tosielämäänsä. Upea Anya Taylor-Joy on vastapainona vahvana ja valovoimaisena Sandiena. Elokuva kiteyttää kerronnassaan hyvin nostalgisoinnin vaarat, että kaikki ei ollut aiemminkaan niin hohdokasta.

4. Sound of Metal

Pariskunta Ruben (Riz Ahmed) ja Lou (Olivia Cooke) kiertävät Yhdysvaltoja sympaattisella keikkabussillaan/asuntoautollaan. Duo soittaa punk/noisehenkistä musiikkiaan korkealta ja kovaa. Yllättäen kesken keskustelun Ruben kuulee äänet vain kaukaisina keskellä huminaa. Kuulo ei palaudu normaaliksi ja huononee nopeasti kesken keikan. 

Rubenin tutkimusmatka itseensä on kuvattu vahvasti. Elokuvan tarina on samaistuttava ja koskettava. Voin vain kuvitella, miten voimaannuttava ja samaistuttava elokuvakokemus se on kuuroutuneille ihmisille, kun se on vaikuttava normaalistikin kuulevalle. Ohjaaja-käsikirjoittaja Darius Marden asettaa katsojan erinomaisesti Rubenin pään sisään. Elokuva on hänen ensimmäinen ohjaustyönsä ja jälki on erinomaista. Käsikirjoitus toimii ja lukuisat keskustelut ovat todentuntuisia. Ainoastaan elokuvan rytmissä olisi ollut hiomisen varaa, sillä se tuntuu ajoin junnaavan paikoillaan, elokuva tuntuu ajoin ylipitkältä ja on vaikea hahmottaa missä kohtaa elokuvaa ollaan menossa. Toisaalta tämä kertoo Rubenin totuttelusta kuurouteensa: ei voi tietää kuinka kauan hänellä kestää hyväksyä tilanteensa.

Riz Ahmed on yllättävän rauhallisen elokuvan kantava voima ja hän loistaa roolissaan Rubenina. Hän on omistautunut roolilleen huolella. Roolisuoritus on uskottava ja samaistuttava. Ruben käy läpi laajan tunteiden skaalan huomattuaan kuuroutuvansa. Katsoja elää hänen mukanaan ja pohtii mitä tekisi itse samassa tilanteessa, kun on menettämässä yhden aisteistaan. Ahmed tavoittaa hahmonsa täysin ja ilmaisee niin paljon tunteita pelkällä olemuksellaan, eleillään ja ilmeillään puhuessaan yhä vähemmän kuurojen yhteisössä ollessaan. Rooli on monipuolinen ja haastava, mutta Ahmed suoriutuu siitä Oscarin arvoisesti.

Koko arvio täällä.

3. Isä

Anthony Hopkinsin tähdittämä draama Isä kertoo muistisairaasta miehestä ja häntä hoivaavasta tyttärestä. Kuvaus muistisairaudesta on todella läheinen, intiimi. Harvemmin päästään näin lähelle muistisairaan mieltä. Tavallisesti elokuvissa kerrotaan muistisairaudesta läheisten kautta. Elokuva on täynnä epätietoisuuden kauhua: yhtäkkiä tilassa on tuntemattomia ihmisiä, tavarat vaihtavat paikkojaan ja asunto vaihtuu lennosta. Teos on täynnä tunteita ja kaikkiaan on koskettava. Juoni on ovelasti ja hienosti rakennettu. Hopkinsin taidokas roolisuoritus kantaa elokuvaa ja päästää lähelle rapistuvaa mieltä.

2. Hytti nro 6

Laura hyppää Moskovasta Murmanskiin vievään junaan. Hän pohtii parisuhdettaan venäläiseen opiskelijaan Irinaan. Junamatkasta ei hyttikaverin vuoksi kuitenkaan tule rauhallisen mietiskelyn täyteinen, sillä kaivostyöntekijä Ljoha vodkapulloineen saa pinnan kireälle. Junakohtaamisesta muodostuu kuitenkin yllättävän merkittävä.

Hytti nro 6 on visuaalisesti ja tarinallisesti huikea. Asetelma on simppeli, mutta sen kautta onnistutaan kertomaan sitäkin enemmän. Hytti nro 6 on koskettava tutkielma ihmisyydestä. Elokuvassa ei ole vain matka määränpäähän, vaan matka myös ihmiseen, omaan itseensä. 

Pääroolit vetävien Seidi Haarlan ja Juri Borisovin roolisuoritukset ja roolihenkilöiden välinen kemia on upeaa. Miten paljon tunnetta voikaan välittää pelkällä olemuksella ja ilmeillä. Välillä sanottiin vähän. Juuri merkityksellistä oli kaikki mikä jäi sanomatta, mutta välittyi silti. Elokuvan visuaalisuus utuisine filmikuvineen on vaikuttavaa. Vieläpä kun miettii miten haastavat kuvausolosuhteet ahtaassa junassa ovat olleet, on lopputulos silmiä hivelevän kaunista ja koskettavaa. Intiimiys on tavoitettu visuaalisestikin hienosti.

Koko arvio täällä

1. Lupaava nuori nainen

Cassie (Carey Mulligan) kiertää baareja ja saattaa itsensä tieten tahtoen epämääräisiin tilanteisiin yön pikkutunneilla. Hän on jättänyt kesken lääkäriopintonsa ja työskentelee kahvilassa. Hän on katkera menneisyyden tapahtumista, eikä voi päästää niistä irti. Hänellä on tehtävä suoritettavanaan. 

Lupaava nuori nainen on hirvittävä elokuva, mutta hirveän hyvä. Sen katsominen on tunnetilojen vuoristorataa: vihasta nauruun, säälistä pelkoon ja niin edelleen. Onneksi elokuvassa on paljon mustaa huumoria ja etäyttäviä keinoja, kuten iloista musiikkia, jotta katsomiskokemus ei jää liian rankaksi aiheidensa myötä. Ajoittain raja romanttiseen draamaan, mutta myös kauhuelokuvaan on hiuksen hieno. Yllätyksellinen genrejen rikkominen tukee kerrontaa.

Elokuva on tumman huumorin sävyttämä omalaatuinen ja monitasoinen kostojännäri. Niin paljon kamalia asioita kauniissa paketissa. Näyttelijäsuoritukset ovat erinomaisia. Carey Mulligan loistaa pääroolissa: Cassie on sekä pidettävä, koskettava että karmiva. Cassien tunnekokemukset ja hahmon monipuolisuus välittyvät taidolla. Hän on hyytävä, koskettava ja hän kostonsa onnistumista toivoo, vaikka keinot ovat ajoin kyseenalaiset. 

Elokuva on todella taidolla käsikirjoitettu ja ohjattu. Ajoitukset ja jännite toimivat hyvin. Käsikirjoitus on nerokas: valtaosan elokuvasta katsoo penkin reunalla sydän kurkussa. Juoni ei kerro heti mistä on kyse, vaan paljastaa asioita vähitellen. Ennalta-arvaamaton Cassie on kirjoitettu erinomaisesti. Juoneen on saatu ympättyä paljon raivostuttavia tilanteita sukupuoliseen vallankäyttöön liittyen. Kärjistämistä käytetään taidolla tehokeinona. 

Koko arvio täällä

Suosikkini viime vuonna julkaistuista tv-sarjoista:

10. Mestaritekijä

9. Makkari

8. Mister 8

7. Sex education, sarja kaikkiaan

6. Lovi (Arvioni sarjasta löytyy täältä.)

5. Politiikka Suomi

4. Squid game

3. Wanda Vision (Arvioni sarjasta löytyy täältä.)

2. You, kausi 3

1. Mädät omenat (Arvioni sarjasta löytyy täältä.)

Vuoden 2021 kirjat - Lukuhaasteeni ylittyi

Aloitetaanpa vuoden suosikkien listaaminen kirjoista. Myöhemmin julkaisen postaukset myös vuoden  suosikkielokuvistani ja -levyistä.

Luin juuri päättyneenä vuonna kirjoja enemmän kuin viime vuosina. (Viime vuonna luin 18 kirjaa) Viime vuonna aloitin 12 kirjan lukuhaasteen, että saisin lukemistani edes hieman elpymään lukupainotteisten opintojen jäljiltä. Viime vuonna haaste täyttyi ja tänä vuonna ylittyi. Kaikkiaan luin 21 kirjaa, joista valtaosa aika lyhyitä.

En listaa kirjoja mitenkään parhausjärjestyksessä. Suosikkikärkeen varmaan nousisi Pajtim Statovcin syvällinen ja surullinen Tiranan sydän. En kuitenkaan kirjoittanut siitä tuoreeltaan mitään, joten en näin jälkikäteen osaa arvioida tarkemmin.

Seuraavaksi muutamia mietteitäni osasta lukemistani teoksista. Olen listannut kirjat Goodreads-palveluun ja kirjoittanut mietteitäni sinne tuoreeltaan lukemisen jälkeen.

Joonatan Tola: Punainen planeetta

Esikoiskirjailija Joonatan Tola sukeltaa autofiktiivisellä romaanillaan perheensä historiaan. Isoäitinsä kuoleman kynnyksellä Joonatan perehtyy ongelmallisen isänsä taustaan. Alkoholisti, mielenterveysongelmainen taiteilijaisä oli perheen päänä värikäs ja räväkkä, ja äiti hyvin sairas ja voimaton kaiken sekoilun edessä. Perheen lasten elämän alku melko ankea.

Punainen planeetta on tragikoomisesti kerrottu autofiktio järkyttävistä elämänoloista. Omaperäinen kirjoitustyyli vuorollaan naurattaa ja itkettää. Välillä on turhan paljon toistoa, erityisesti kirjeosuuksien osalta, joten lukeminen käy paikoin puuduttavaksi. Loppua odottaa jännityksellä ja turhautuneena, että olot moniongelmaisessa perheessä muuttuisivat lasten kannalta.

Tuomas Lius: Sudenkorennon kesä

Tuomas Liuksen toimintaromaanissa 13-vuotiaan Jessen naapuriin muuttaa kaksi hyvin erilaista miestä, joihin Jesse tahoillaan tutustuu. Yksinhuoltajaäidin poika saa kaipaamaansa miesten mallia ja läheisiä ystäviä. 1980-luvulle sijoittuvat tapahtumat yltyvät vaarallisiksi, kun miesten todelliset taustat selviävät.

Lius yhdistelee omaperäisesti jännäriä ja kasvukertomusta. Hän on tavoittanut nuoren pojan kasvamisen maailman samaistuttavasti. Jännäriainekset tulevat mukaan yllättävän saumattomasti, kun viattoman lapsen maailman leikit muuttuvat yhtäkkiä todeksi.

Lius luo eläväisen kuvan kasarin Joensuusta. Paikat voi kuvitella eläväisesti, ja voi nähdä missä mikäkin asia silloin Joensuussa on ollut. Taustatyö on tehty huolella. Romaani toiminnantäyteisine käänteineen ja popkulttuuriviittauksineen on hyvin elokuvallinen. Jessen ja kumppaneiden seikkailut olisi hienoa nähdä elokuvanakin.

Henkilöhahmoista tulee läheisiä, he ja heidän tekemisensä tuntuvat uskottavilta. Juoni vetää mukanaan ja tapahtumat käyvät välillä hengästyttävää tahtia. Välillä rauhoitutaan syventämään hahmoja heidän keskustellessaan. Dialogi on luontevaa ja hauskaa. Juoni vie yllättäviin suuntiin, ja tahti kiihtyy taidokkaasti loppua kohden.

Mikko J. Kivluoto: Casa Dementeria

Arvioni romaanista on luettavissa tuolta:

Kirja-arvio: Bisnestä se on saattohoitobisneskin - Salolaisen Mikko J. Kiviluodon esikoisromaani on hupaisa kuvaus rikkaiden ehtoopuolen elämästä

Katja Kettu: Ismo Alanko

Arvioni Ismo Alangon elämäkerrasta on luettavissa tuolta:

Kirja-arvio: Ismo Alanko puhuu avoimesti muun muassa huumeiden käytöstä ja villistä keikkailusta Katja Ketun kirjoittamassa elämäkerrassa

Katja Kärki: Eeled

Eeled on kasvutarina, joka kertoo oman itsensä, elämäntapansa ja paikkansa löytämisestä. Päähenkilönä on Kristiina, maanläheinen oman tiensä kulkija. Pohjois-Suomesta kotoisin oleva Kristiina on vaihto-opiskelijana Tukholmassa. Romaanissa kulkee myös Eeledin tarina. Hän on satoja vuosia sitten elänyt saamelaisnainen, jonka kautta avautuu pohjoinen mytologia ja syvä luontosuhde Lapin erämaassa.

Eeled on kaunis ja haikea tarina. Hienoa juonenkuljetusta, joka piti otteessaan. Vahva, eläväinen kieli. Jotain jäi vielä uupumaan, mutta oikein mallikas romaani.

Lisää kirjailijasta täällä: Nurmeslähtöinen Katja Kärki, 36, kirjoitti toiseen romaaniinsa kokemuksiaan äitiydestä sekä erilaisia mytologioita: "Jos en olisi äiti, en olisi kirjoittanut tällaista kirjaa"

Nelli Kenttä ja Katri Norrlin: Vitun ruma

Vitun ruma paneutuu monesta näkökulmasta ja julkisuuden ihmisten kokemusten kautta sosiaalisen median tuomiin ulkonäköpaineisiin.

Tämä tietokirja on monipuolinen ja kattava katsaus ajankohtaiseen aiheeseen yleistajuisella ja helposti lähestyttävällä tavalla. Tämä osuu varmasti nuoremmalle kohderyhmälle nappiin, valtaosa tiedosta oli itselle tuttua joten jäin kaipaamaan vielä syvemmälle aiheeseen sukeltamista tutkimustiedon valossa.

Piia Heikkinen: Ekotrippi

Romaanissa nelikymppinen Minna havahtuu ilmastoahdistukseensa ja syyllisyyteensä. Hän päättää laittaa elämänsä uusiksi. Äitinsä tavoin teini-ikäinen Siiri on tunnollinen suorittaja.

Tästä mielestäni melko pinnalliseksi jäävästä kirjasta lisää tuolla: Nurmekselaislähtöisen Piia Heikkisen Itä-Suomeen sijoittuvassa romaanissa perheenäiti potee ilmastoahdistusta - "Tehdään mitä pystytään ja kaikkea ei tarvitse, yritystä kuitenkin pitää olla"

Selma Kaasinen: Araukaria

Araukaria-romaanissa nuori tutkija Ronja työskentelee Yhdysvalloissa. Yhtäkkiä hän herää kipulääkekoomasta eikä muista mitä on tapahtunut. Toisaalla, nykyajan Australiassa Veera pyörittää Jussi-miehensä kanssa juustolaa. Veeran elämä mullistuu myös luonnonvoimien takia.

Lisää tästä mallikkaasta esikoisromaanista tuolla: Outokumpulaislähtöinen Selma Kaasinen on asunut 17 vuotta Australiassa - metsäpalot ja oma tulipalo-onnettomuus olivat lähtökohtana esikoisromaanille

Enheduanna: Suurisydämisin valtiatar

Lisää tästä Joensuulainen Minna Ronkainen, 46, suomensi sumerilaisen ylipapittaren ja kuninkaan tyttären tuotantoa: "Enheduanna oli ihmiskunnan ensimmäinen tunnettu kirjailija, jonka runot ovat järisyttäviä ja väkeviä"

Suomalainen jännityssarja Lovi näyttää hienolta ja hyödyntää kansantaruja

Kävin kuun alussa tekemässä juttua suomalaisesta sarjatulokkaasta, ja päätin kirjoittaa arvion siitä tänne blogiinkin. Sarja tuli Yle Areenaan 10.12. Oli hienoa nähdä sarja valkokankaalta ja jututtaa tekijöitä.

Lovi-jännityssarjan avauksena seitsemäntoistavuotias Sofia menettää isosiskonsa Wilman. Tyttären hukkuminen särkee perheen. Sofia ei kuitenkaan pure nielemättä, että kyseessä olisi vain onnettomuus. Hän alkaa selvittää uuden ystävän Taran kanssa Lovi-järven mysteeriä.

Nuoret käsikirjoittajat Aino Putaala ja Kirsti Riekkola voittivat Yle Nuorten järjestämän käsikirjoituskilpailun. Kilpailun tiimoilta syntyi kahdeksanosainen Lovi-sarja, jonka kokonaiskesto on noin kaksi tuntia.

Sarjaa kuvattiin Pohjois-Karjalassa kesällä 2021. Tutut ympäristöt sieltä täältä Pohjois-Karjalasta sulautuvat saumattomasti fiktiivisen Lovi-pikkukaupungin maisemiksi. Sarjassa hyytäväksi muokatut maisemat pääsevät oikeuksiinsa komeissa drone-otoksissa. Lovi näyttää elokuvalliselta maisemineen, valaistuksineen ja värimäärittelyineen.

Lähde Yle

 

On rohkea veto tehdä Suomessa marginaalista tuotetta, nuorten jännityssarjaa. Kauhu- ja jännitysgenressä, erityisesti yliluonnollisten vivahteiden kanssa, on roolihenkilöiden ja heidän luomansa maailman oltava uskottava. Lovi onnistuu siinä. Sarja on kaikkiaan virkistävä tulokas komedian ja draaman hallitsemalle suomalaiskentälle.

Kansanperinne sävyttää reaalimaailmaa ja murhamysteeriä viehättävästi. Jo sarjan nimi vihjaa mytologian yliluonnolliseen paikkaan järven alla. Yliluonnollisia elementtejä ei vedetä yli kuten monissa amerikkalaiskauhusäikyttelyissä. Monet asiat tapahtuvat alitajunnan tasolla.

Kaikkiaan tunnelma säilyy tasaisen jännittävänä. Osin melko perinteistä mysteeriä avataan vähitellen, sillä kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Tiivistä tunnelmaa luodaan genren tyypillisillä keinoilla, kuten äkkisäikäytyksillä. Se olikin vain unta -kohtauksia käytetään liikaa, ja niiltä menee lopulta teho.

 

Lähde Yle

Miia Tervo ja Markus Lehmusruusu ovat tehneet hyvää työtä nuorten näyttelijöiden kanssa. Roolitukset lapsinäyttelijöitä myöten ovat onnistuneet. Näyttelijöiden läsnäolon ja dialogi tuntuu pääosin luontevalta. Nuoret käsikirjoittajat tuntevat nuorison puhetavan, joten vuorosanat tuntuvat nuorten suihin sopivilta. Lukiolaisten maailma tavoitetaan uskottavasti, ja siinä tehdään rohkeitakin ratkaisuja, kuten kikkelikuvan näyttäminen.

Erityisesti perhesuhteiden jännitteen luomisessa on onnistuttu. Pääperhe, jossa vallitsee vaikenemisen ja itsekseen pärjäämisen kulttuuri, on tunnistettava ja todentuntuinen. Sofian suru välittyy Veera Pyykön pidättyväisestä olemuksesta ja Wilman hahmon ristiriitaisuus käy ilmi Elli Arstilan roolityössä. Nuorten maailma, kiusallinen nuoruuden olemus ja ihmissuhdeongelmat tavoitetaan uskottavaksi.

Huumoria on sopivana vastapainona keventämään kauhua ja jännitystä nuorimmalle yleisölle. Erityisen hauska on Janne Hyytiäisen taidokkaasti näyttelemä isä nuukuuksineen ja hirveen liittyvine sattumuksineen. Eeva Litmanen on hurmaava muistisairaana karjalaismummona, joka vetää huomion muun muassa itkuvirsillään.

31 piirrosta kuukaudessa - Osallistuin neljättä kertaa Inktober-piirtämishaasteeseen

Piirtämisen täyteinen lokakuu on jälleen ohi. Osallistuin Inktober-haasteeseen neljättä kertaa peräkkäin.

Tässä vuoden 2019 elokuva-aiheinen Inktoberini. Inktoberini vuosimallia 2020 ja 2018 taitavat olla vain Instagramissani.

Tällä kertaa käytin virallista Inktober-sanalistaa ja suomalaisen kuvataiteilija Venla Hannolan sanalistaa. Parittomat sanat ovat Inktoberia ja parilliset @venlahannolart

Inspiraatiota riitti yllättävän hyvin, sillä en ollut hetkeen ehtinyt piirrellä. Vain muutaman kerran tein kuvaa jälkikäteen. Syntyi hyvä rutiini piirrellä aina illasta töiden jälkeen. Ärsyttävin osio haastetta on aina kuvata piirrokset. Ne valmistuvat aina illasta, joten on karmeaa yrittää puhelimeni kököllä kameralla saada edes välttävää kuvaa ja asetella valoja hämäryyteen.

Katsoin odottamani Disneyn Cruella-elokuvan vähän ennen Inktoberia, joten se tuli sujuvasti piirrokseenkin. Hauskasti saan tähän ympättyä myös pienen elokuva-arvion

Itse elokuva ei ollut ihan niin hyvä kuin olisin toivonut. Henkilöhahmot, näyttelijäntyö ja visuaalisuus oli hienoa punk-anarkismeineen. Todella inspiroiva puvustus ja lavastus. Alkupuoli elokuvaa oli aika karsea, kun katsojaa pidettiin tyhmänä ja Cruella kertojanäänenä kertoi kaikkea mitä paraikaa näytettiin. Asioita yliselitettiin ja alleviivattiin turhaan, vaikkakin lapsikatsojat huomioiden ehkä tarpeellistakin. Aika paljon ylinopeaa meininkiä ja editointia. Musiikit vaihtuivat hittikappaleesta toiseen hurjaa tahtia, jokin rokkiklassikko pauhaa pari sekuntia ja sitten jo vaihtuu seuraavaan. Elokuva kyllä parani loppua kohden, myös yllätyksiä tuli kivasti. 

Tämä on yksi lemppareitani. Luonnon kiertokulku ja niin edelleen.

Tämä on suosikkini Inktoberin ihmismuotokuvista.

Tämä oli hauska, mutta haastava kokeilu.

Anthony Hopkinsin tähdittämä The Father on yksi vuoden suosikkielokuviani.

En nyt arviota ymppää tähänkin, mutta tähdet kumminkin.

Ja nyt Under Pressure jälleen päähän soimaan.

Kirpeiden asioiden inhoajan muotokuva.

Tästä sanasta en meinannut ensin keksiä mitään, mutta lähdin vain piirtämään mitä monimutkaista nyt mieleen sattuikaan tulemaan.

Olen pienestä asti tykännyt piirtää merenneitoja, joten tämä oli hauska piirrettävä kun lisäsin hieman twistiä perinteiseen merenneitokuvastoon.

Tämä on suosikkejani tämänkertaisista eläinkuvista. Avaruusaiheisten juttujen piirtäminen on aina hauskaa. Taustana on muuten vuonna 2015 tekemäni maalaus.

Tämän tein ihan vain pikaisesti, kun olin jäljessä aikataulusta viikonloppuna, kun unohdin ottaa Inktober-vihkon mukaan.

Tämä idea kauris- ja härkä-horoskooppimerkkien yhteentörmäyksestä on ollut pitkään mielessäni ja nyt viimein sain sen toteutetuksi.

Tähän kasasin valokuviksi suosikkimuistojani viime vuosilta.

Neuleinnostus hiipii pikkuhiljaa talven tullen.

Idea tähän tuli ystäväni ja minun kauhutaloprojektista.

Kissat on koostumukseltaan nestemäisiä.

Haluaisin joskus kokeilla vielä keramiikkaharrastusta. Kaverin kissaa kiinnosti enemmän nukkuminen.

Tässä oli taustatarinana keittiöön syntynyt kaaos, kun tein punajuuripihvejä. Taikinamassaa oli sauvasekoittimen aiheuttaman tapaturman vuoksi pitkin lattioita, keittiökaappeja ja jopa ikkunassa...

Luin ja arvioin Ismo Alangosta kirjoitetun elämäkerran Inktoberin aikaan. Ysärin Ismo Alanko Ihmemaassa -kiertueen kummallisuudet jäivät huvittamaan ja kiinnostamaan. Siellä Alanko kuoriutui kultaisesta munasta Kalevalan luomismyytin mukaisesti. Kuvaan liittyy myös myytti taiteilijanerosta. Tästä tuli idean ja toteutuksen puolesta yksi haasteen suosikkikuvistani.

Marie Kondon Netflixistä löytyvä Kon Mari -ohjelma on ihanan positiivista katsottavaa.

Lempparikarkkini täytelakut päätyivät laaman ylle.

Vielä viimeiseen sinnittelin muutamien pikapiirrosten jälkeen. Tämän tein musteella ja piirtoterällä viimeisen Inktober-päivän kunniaksi.