keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Unisieppari


Tällaisen unisiepparin innostuin tekemään tossa pari viikkoa sitten. Tämän oli tarkoitus olla tyyliltään perinteinen unisieppari steampunk-vaikutteilla.


Näin steampunkin unisiepparin tein poikaystävälleni joululahjaksi. Oli kuulemma vienyt poikakaverilta painajaiset mutta samassa huoneessa nukkuva veljensä oli kuulemma kärsinyt unettomuudesta tuon ripustamisen jälkeen xD




Taavetti oli "auttamassa". Oli oikein innostunut höyhenistä joita nappasi pöydältä useammankin.


Tuollaiset roikkuvat osat tein ensin. Käytin pikaliimaa höyhenten päiden ympärille narua pyöräyttäessäni ja helmet kiinnisttäessäni.


Näin alkaa keskusosan teko


Ja jatkuu toiselle kierrokselle.


Melkein valmis.


Lopussa tarvitsee neulaa keskiosan kokoon kasaamiseen.


Valmis keskusta. Lisäsin vielä helmen keskelle.



Kiinnitin roikkuvat koristeet solmuilla ja pikaliimalla



Tämänkin unisiepparin päädyin antamaan poikaystävälleni sillä itselläni se olisi alta aikayksikön täysin revittynä kiitos Taavetin :,D


Teimme vielä poikaystäväni kanssa yhteistyössä tämän postauksen julkaisun jälkeen tällaisen unisiepparin anopilleni äitienpäivälahjaksi, hän kun oli kehunut poikansa saamaa unisiepparia :D





4 kommenttia:

  1. Tosi kauniita unisieppareita! Se, kuinka tekijän kädenjälki ja persoonallisuus näkyy itse tehdyissä unisieppareissa, tekee niistä niin kiehtovia. Tuo poikaystävällesi tekemä sieppari on siitä hyvä esimerkki, ihan mainio! Tykkään näissä sieppareissasi kovasti niiden yksityiskohdista. Erilaiset ketjut ovat hyvä idea, voisin itsekin kokeilla sellaisia jossain siepparissa. Voi, minun alkoi nyt kyllä tehdä mieli päästä askartelemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia :) Näiden maailma on kyllä aika rajaton kun niin paljon erityyppistä löytyy että koko ajan vaan tekisi mieli tehdä uusia unisieppareita :D

      Poista
  2. Olipas nää kivan erilaisia! :)

    VastaaPoista