maanantai 13. elokuuta 2012

Shootti: Koulu alko

Laitanpa tähän nyt tällä kertaa tämmösen Musen kappaleen:

Loma tuntuu menneen ihan älyttömän nopeeta ja tuntunut loppumattomalta. Ja nyt sitten on vapaus ohi.

Käytiin eilen muuten vielä uimassa, oli kyllä kylmää vettä. Muuten oltiin kotona, serkut oli jonkun aikaa aamupäivällä. Eilen ei yhtään huvittanu mennä kouluun.  Mutta pakkohan sinne oli mennä ja kyllä sitten tänään aamulla sinne meno oli ihan ok.
   Yllättäen tänne pikkukylämme luokalle tuli yhteensä jopa kymmenen oppilasta. Kaksi saksalaista vaihto-oppilasta oli tullu luokallemme ja niiden kanssa oli kiva puhua englantia. Kolmaskin uusi kasvo luokallemme tuli kun naapuripaikkakunnalta tuli yksi tyttö luokallemme. Luokallamme on nyt vain kaksi poikaa ja muut kahdeksan on tyttöjä.
    Luulen että nyt koulun alettua postaustahti hieman harventuu, mutta tuo varmaan haittaa kun tämä loman postaustahti on ollut niin tiheä, ehkä liiankin usein tullut postauksia. Koulua on nimittäin tässä jaksossa maanantaista torstaihin kahdeksasta neljään ja perjantaina kahteen. Tänään onneksi yks kiva opettaja päästi meidät jo vaille yksi, normaalisti näin ekana päivänä oltas päästy kahdelta.

Katoin muuten just Olympialaisten päättäjäiset. Aikamoinen showspektaakkeli oli. Kauheen paljo eri esiintyjiä. Ehdin jo luulla ettei Muse tule lavalle milloinkaan mutta tulihan se sieltä ja vetäsi Survivalin mahtavasti. Kauheen pitkät päättäjäiset kyllä oli.

Kissa%20narulla[1].gAi niin ja vielä ennen shoottia, pennut on tällä viikolla luovutusiässä ja haetaan meidän pikku pentu lauantaina, en malta odottaa sen söpölin kotiin saamista. Jännittää kyllä vähä miten Vili ja se suhtautuu toisiinsa. Toi kuvan kissa näyttää vähä siltä meille tulevalta pennulta.

Sori tästä pitkästä löpinästä.


Mutta nyt siihen shoottiin:

















Plääh. Hyvästi vapaus, tervetuloa raataminen, läksykasat, stressi ja koeviikot.
Kirjat
Weheartitistä
Tommosia koruja kun löytyskin läksykasojen välistä.

3 kommenttia:

  1. IHana.
    Mut on teijän luokal enemmän oppilaita ku meijän koulus.
    Nimittäin meijän koulus on yhteensä 9 oppilasta ja nyt yks lähtee nii sit meit on 8 koko koulus. (Huom.. Olen ala-asteella)

    VastaaPoista
  2. Huhhuh, sullakin pieni koulu XD. Mun koulus on n. reilut 800 oppilasta + n. reulut 100 henkilökunnanjäsentä. Että vois ollakkin ihan superkiva olla pienessä koulussa~
    Mutta rakastan lukee löpinäitä,joeten ei noi nyt haittaa ;).
    ja kiva, että teille tulee kisu<3.
    Shootti on kans kiva;)

    kapymetsa.blogspot.fi

    VastaaPoista