lauantai 18. elokuuta 2012

Viljami

Saanen esitellä uuden perheenjäsenemme, Viljamin!

Veljeni teki hyvän postauksen tästä samasta aiheesta että sieltä sitten voitte lukea tarkemmin, mutta laitan nyt itsekin osan niistä kuvista ja kirjoittelen jotakin. Veljeni blogi

Otettiin tämä kisuli kaverini seitsämän kissan pentueesta kuten olen aiemmin useasti tainnut mainita. Kaksi niistä pennuista oli jo haettu kun me haettiin omamme nyt eilen perjantaina. Yksi Viljamin sisarus muuten meni serkuillemme. Tällä viikolla siis tuli kisusille kaksitoista viikkoa täyteen.

Viimeinen kuva kotonaan. Oli nukkumassa kun tultiin hakemaan ja kesken unien piti raukka viedä.

Pelottava matka ahdistavassa kantokopissa.

Alkumatkan tutki ihmetellen koppia, mutta sitten hätääntyi ja ahdistui ja alkoi naukua paljon. Loppumatkasta sitten vähän rauhottui ja alkoi nukkua.

Pelottava toi käsi tuolla peräseinällä

Uuteen kotiin päästyä sitten nukutti eikä vielä uskaltanut tutkia omaa huonettaan.


Samaan aikaan Vili nukkui autotallin katolla ulkona ja oli autuaan tietämätön pikkuveljestään. Tänääänkään ei ole vielä uskallettu näyttää kissoja toisilleen, mutta Vili sai kuulla Viljamin nau'untaa oven takana, joten varmaan se aavistelee että jotain on tekeillä.

Pöydällä nukkuimsen jälkeen söi vähän ja rupesi uudelleen nukkumaan.

Sitten sitä virtaa riittikin tutkailuun ja leikkimiseen. Ei yhtään arastellut eikä kauheasti hätäillyt uudessa paikassa.

Tehtiin nauhan pätkästä ja höyhenestä lelu jolla Viljami leikki ihan hulluna. 

Sitten illalla väsytti taas kovasti riehuminsen jälkeen ja nukkuikin varmaan rauhassa koko yön sillä suljetussa huoneessa ei ollut aamulla tuhon jälkiä.

Tänään sitten on Viljamin annettu tutkailla suunnilleen koko taloa, mutta ulos ei olla vielä päästetty. Tiedä sitten milloin uskaltaa antaa Vilin ja Viljamin kohdata toisensa. Jänskättää kyllä mitä Vili tykkää, toivottavasti ei suutu ja ala vihata Viljamia.

7 kommenttia:

  1. Ihana :) Ne voi jo kyllä toisiinsa tutustuttaa, pitää vaan vahtia, ettei vanhempi tee pennulle mtn. Ulos petua ei vielä tuossa iässä kannata päästää, koska jos vanhempi ei tykkää pennusta, niin se saattaa johdattaa sen jonnekkin pöpelikköö ja jättää sinne :/

    VastaaPoista
  2. Oi Viljami! Oikea hurmuri. ♥.♥ Oman kissani Lakun löydät blogistani, välilehdeltä Mimosa. : )

    VastaaPoista
  3. Kurrnau! Tzäää! = Terve pikku rääpäle! Etkä sitten kiusaa Viliä!

    VastaaPoista
  4. Lutunen, söpö ja vaikka mitä muuta.
    Toi vika kuva oli niin söpö! :3

    VastaaPoista
  5. Me jo tutustutettiin Vili ja Viljami toisiinsa. Murinaa oli. Sitten untenmaille :)

    VastaaPoista