1. Mikä on vahvin luonteenpiirteesi?
Hmmm, vaikee kysymys, mutta ehkä rauhallisuus.
2. Mitä teet yleensä vapaa-ajalla?
3. Liikutko mielummin kaveri porukassa vai parin ystävän kanssa?
4.Minkä nuken haluaisit eniten tällä hetkellä?
5. Haluaisitko kokeilla tehdä itse meikin nukelle?
2. Mitä teet yleensä vapaa-ajalla?
Katson telkkaria ja samalla aina teen jotakin esim. nukeille vatteita. Tällä hetkellä neulon tuubihuivia. Tuossa eilen alko kauheesti mieli ommella laukku joten aloin tuumasta toimeen ja se onkin kohta kai valmis. Tällä hetkellä olen myös aloittelemassa joululahjojen tekoa. Vapaa-ajallani, mitä tosin välillä on tosi vähän, olen myös koneella, kirjoittelen blogijuttuja, joskus jos tulee ideoita niin piirrän, kuvailen nukkeja silloin tällöin ideoiden tullessa.
3. Liikutko mielummin kaveri porukassa vai parin ystävän kanssa?
Koska olen pienessä koulussa, ei ole kovin paljon kaverimahdollisuuksia. Minulla on kaksi todella läheistä ystävää ja kolmas johon ollaan tutustuttu tänä lukuvuonna vasta paremmin ja lisäksi neljäs nykyään hieman etäisempi. Kouluaikana liikun niiden kolmen kanssa ja vapaa-ajalla jos satumme oleilemaan yhdessä (mitä aika harvoin ehtii) niin sitten niiden kahden läheisimmän kanssa tulee oltua.
4.Minkä nuken haluaisit eniten tällä hetkellä?
Hmm, nukkesuunnitelmia ei ole tällä hetkellä, mutta olen ajatellut jotakin littleä joululahjaksi, mutta en sitten teidä. Myös jokin Taeyang sopisi seuraavaksi nukkeperheeseeni.
5. Haluaisitko kokeilla tehdä itse meikin nukelle?
Olen tehnytkin ja ihan hyvin se onnistui.
6. Nimeä muutaman omasta mielestäsi suloinen nukke?
Öööäää... Niitä on ihan liikaa, en osaa nimetä vaan muutamaa.
Oon laiskalla päällä, enkä jaksa keksiä uusia kysymyksiä, joten samoilla mennään. Haastan Ilopillerin, Yukinekon ja Jiamein.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti