lauantai 6. helmikuuta 2016

Jahti


Vuonna 2013 julkaistu tanskalaiselokuva Jahti (Jagten) kertoo eronneesta teinipojan isästä, Lucasista (Mads Mikkelsen) joka työskentelee päiväkodissa. Elokuva näyttää miten väärinkäsityksestä syntyy vaikka minkämoinen soppa...ainoastaan veljen pikku-Klaralle näyttämän kuvan, tytön väärän ihastuksen ja ehkä kostonhalun herättävän torjunnan kokemisen takia. Hämmentyneen pikkutytön höpinät ymmärretään väärin ja Lucas päätyy pedofiiliepäillyksi, eikä hänen elämänsä ole enää entisensä.

Tämä elokuva pisti minut todella vihaksi. Elokuvaseuraani alkoi elokuva raivostuttaa siinä määrin että hän lähti heti alkuunsa pois katsomasta sitä. Itseänikin ärsytti tapahtunut vääryys niin paljon että ei ollut keskeyttäminen lähellä. Eri asia olisi tietysti ollut jos elokuva olisi jättänyt katsojalle auki onko väitetty vääryys oikeasti tapahtunut. Elokuva kuitenkin piti otteessaan ja halusin nähdä miten lopuksi käy sillä suurimman osan ajasta en osannut arvata mihin elokuva johdattaa.


 Eniten elokuvassa ärsytti toistuva tuskin lapsi valehtelee-asenne ja se ettei tajuta sitä itsestäänselvyyttä että tietystihän lapsi painostettuna vastailee halutulla tavalla päästäkseen vain leikkimään. Sitten oli tietysti se teinijonne jonka syytä kaikki alunperin oikeastaan oli. Suurta ärtymystä minussa aiheutti tieysti se, että Lucasille ei edes anneta tilaisuutta puolustaa itseään ja selittää mistä sotku johtuu. Lähes koko kylä vain kääntyy häntä vastaan täysin ilman todisteita! Lapsi vielä yrittää korjata valehteluaan mutta häntä ei uskota. Eikä niin pieni penska ymmärrä läheskään asian vakavuutta ja tekemäänsä vääryyttä. 

 Tietystihän tuollaiset tapaukset ovat vakavia ja sellaiset epäilyksetkin tulee ottaa käsittelyyn. Asia kuitenkin pitäisi käsitellä järkevästi ketään ennalta leimaamatta. Sekin vielä että asianomainen itse kuulee hänestä levitetyistä asioista vasta välikäsien kautta pojaltaan. Onpa ammattitaitoista asiaa levitelleeltä päiväkodin johtajattarelta, Gretheltä, juosta karkuun kun pitäisi keskustella asiasta järkevästi ja selvittää se. Kyseinen kohtaus vain nauratti minua epäuskoisena näkemästäni naurettavuudesta.


Kuitenkin vaikka rikossyytettä ei voi tekaistuista syytöksistä nostaa ja Lucas vapautuu, mikään ei voi palata ennalleen yhteisössä. Veikkaan elokuvan nimen tulevan yhteisössä syntyvästä sosiaalisesta jahdista. Se onkin suora vertaus Lucasin ja muiden kylän miesten harrastukseen, metsästykseen. Elokuvassa metsästäjästä tuleekin jahdattu. Oli kauheaa katsottavaa kuinka ihmiset päättömästi alkavat ahdistella syytöntä miestä, kaikista järkyttävintä oli koiran tappaminen ja kauppakohtaus. Ihmetytti kyllä miten Lucas otti kaiken loan vain niskaansa ja pysyi tyynenä; kaikki purkautuu vasta joulukirkossa.


Mads Mikkelsen sopii vakavaan rooliinsa, mutta minun oli vaikea nähdä häntä päiväkodin setänä sillä mielessäni häilyi yhä hänen Hannibal-roolinsa. Hänen vähäeleinen, yksi-ilmeinen, vakava näyttelynsä tavallaan sopii tähän rooliin, eikä välillä osaa sanoa onko hän sittenkin syyllistynyt väitettyyn tekoon. Kuitenkin hän tekee Lucasista sympaattisen hahmon ja empatiani on koko elokuvan ajan hänen puolellaan. Vaikka Lucas onkin koko elokuvan ajan keskiössä, henkilökaartiin kuuluvat oleellisesti myös pikkutyttö Klara, Lucasin mukava kaveripiiri, joista osa pysyy kaiken aikaa hänen puolellaan, päiväkodin muu henkilökunta, erityisesti nainen johon Lucasilla on orastava suhde ja Lucasin sympaattisesti isäänsä puolustava poika. Lucasin ex-vaimo ja päiväkodin johtajatar ovat todella yksiuloitteisiksi rakennettuja hahmoja, joista olisi varmasti saatu irti enemmänkin.


Elokuvassa ei ole juuri ollenkaan musiikkia. Välillä hiljaisuus häiritsee, mutta enimmäkseen se vain lisää jo ennestään ahdistavaa tunnelmaa, joten toimiikin hyvänä tehokeinona. Erityisesti eräässä kohtauksessa, hitto että säikähdin ikkunasta sisään heitettyä kiveä. Kuinka se rikkoikaan leppoisan illan keskustelun. Myös vuodenaikoja ja erityisesti jouluaattoa käytetään tehokkaasti hyväksi tunnelmien muodostamisessa.

Tästä eteenpäin postaus saattaa sisältää kriittisiä juonipaljastuksia!

Välillä luulin että elokuvan loppu olisikin helpotus ja positiivinen, mutta elokuva jättikin suurimman yllätyksensä aivan loppuun. Loppu oli todella ärsyttävä mutta vaikuttava, vaikkakin elokuva jätti sen takia todella paljon kysymyksiä jälkeensä. Kannatti kuitenkin katsoa Jahti loppuun asti vaikka tapahtumat suunnattomasti ärsyttivätkin. Vaikka elokuva herättikin minussa vahvoja negatiivisia tunteita, Jahti ei todellakaan ole huono elokuva, päinvastoin. Elokuvan jälkeen jopa pidin siitä. Sinänsä nerokasta että se punoo järkälemäiseksi paisuvat tapahtumat yhteen pikkujutuista. Ennen kaikkea se, että Jahti saa herätettyä katsojasssa todella vahvoja tunteita vihasta ahdistukseen ja surusta iloon. En kyllä yhtään ihmettele että Jahti on voittanut vuoden 2013 pohjoismaisen elokuvan palkinnon.

Lähde

Mistä katsoin elokuvan: Netflix

2 kommenttia:

  1. Jee, katoit tän!
    Hyvä arvostelu.
    Hauskaa, että elokuva noin vahvasti vaikutti sinuun jo alkumetreiltään - itse koin sen nimenomaan vaikuttavana, että katsoja kyllä tiesi Lucasin syyttömäksi, mutta jossain vaiheessa SILTI minullakin rupesi heräämään ajatuksia, että tekikö Lucas sittenkin tämän teon? Tekikö? VAIKKA TIESIN, ETTÄ HÄN ON SYYTÖN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minullakin heräsi jossain kohtaa tuo ajatus, mutta Lucas oli niin symppis että en sitten epäillyt enää. Siinä kohtaa kun vuosi oli kulunut ja oli se kohtaus siellä jossain juhlissa jossa Lucas nostaa Klaran syliin, kävi mielessä että entä jos siinä kohtaa kääntyisikin elokuva päälaelleen ja paljastuisi että Lucas oikasti olisikin pedofiili :,D Olisi ollut aikamoinen plot twist, mutta onneksi ei kuitenkaan käynyt niin.

      Poista