lauantai 13. helmikuuta 2016

The Impossible Girl


Innostuin eilen piirtämään Claran Doctor Whosta eli näyttelijä Jenna-Louise Colemanin. Tuli valittua kuva jossa hänellä on hauska ilme mutta ei aivan omimmillaan ole siinä, joten lopputuloksestakaan ei tullut aivan Doctor Whon Clara.

Hahmottelua 0,5 lyijytäytekynällä.

 
Varjostuksien lisäilyä.

Ääriviivojen vahvistelua.

Varjojen lisäilyä Derwentin Graphic Soft-lyijykynillä.

Varjostusten häivytykset Derwentin kahdella eri kokoisella blending stumpilla.

Halusin kokeilla tehdä vähän tyylistäni poikkeavan taustan ja tässä olin luonnostellut sen.

Tein taustan kuviot Stabiloilla, Copiceilla, Faber-Castellin Pitt artist-kynillä ja Letrasetin Promarkereilla.

Vertailin lopputulosta, mikä on pahinta jälkikäteen tehtäväksi. Eihän ikinä voi saada tismalleen identtistä että ei niistä pienistä eroista pitäisi välittää.

Kuva kokonaisuudessaan. Illalla aloitettuani sain tämän valmiiksi noin puoli neljältä yöllä xD En edes huomannut ajan kulua samalla katsellessani dokumenttisarjaa Walt Disneystä.

Tänään kuvaa tarkastellessani huomasin kuvan alaosan olevan turhan tyhjä, joten lisäsin lainauksen Doctor Whosta.

Tohtori siis kutsui muutamassa jaksossa Claraa impossible girliksi.

Teksti valmiina ja rajattuna Letrasetin 0,1 Fine Line Drawing Penillä, väritettynä Copiceilla.

Alaosa kaipasi vielä tummuutta joten väritin Claran paidan Derwentin lyijykynällä 8B.

Lähikuvaa kasvoista.

Ja lähikuvaa tekstistä.


Tällainen tästä loppujen lopuksi tuli. Paperina muuten oli Letrasetin Bleedproof Marker Pad, koska aluksi meinasin värittää piirrokseni kokonaan Copiceilla. Kuitenkin pelkäsin lyijykynävarjostusteni leviävän enkä halunnut alkaa piirtämään ääriviivoja rajauskynällä. Tuli tästä ihan hyvä näin mustavalkoisenakin minun mielestäni.


Tähän loppuun vielä pöytäni kaaos ja likainen tabletin näyttö xD

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti